Jakso 8

This is a conversation about a podcast episode and a book called "Akotar." The hosts discuss different opinions about the third book in the series, with some people liking it more than the second book because it delves deeper into fantasy elements. However, others didn't enjoy it as much because the focus shifted away from certain characters. The hosts also mention some plot points, such as a ceremony and the introduction of new characters. They discuss their expectations for the book and some surprising twists. Overall, there are mixed opinions about the book's direction. Noniin, mä laitoin kans. Okei. Aika hyvä. Moi Alina. Ja... Tässä tulee meidän... Otetaan uusiksi. Tehdään uusiksi. Moi Alina. Ja... Tervetuloa kuuntelemaan meidän satasivua päivässä podcastin kahdeksantta jaksoa. Ja kolmatta kirjaa, johon sukelletaan. Viime jaksossa pistettiin pakettiin Akotar-sarjan kakkososa. Ja unohtui kysyä, ehkä se oli ilmiselvää, mutta unohtui kysyä, että mihin siellä sä laitat sen kakkoskirjan näistä Akotar-kirjoista. Ahahaha. Aha. Aa. Hihihi. Okei, koska mä oon nyt nähnyt tähän liittyen kahta kommenttia, siis ihan tässä viikon sisällä niin kahta kommenttia, että joko ihmiset on tykännyt tästä ihan hirveästi, että ne on ollut silleen, että tämä on jopa parempi kuin kakkososa. Ja mä luulen, että ainakin sellaiset ihmiset, jotka tykkäävat siitä fantasiapuolesta erityisesti, niin ne varmaan tykkäävät tästä, koska tämähän menee aika paljon syvemmälle siihen fantasiaan itsessään, kun se kakkonen keskittyy enemmän ihmissuhteisiin. Niin, ja tulee historiaa paljon enemmän ja kaikkea sellaista niin kuin tätä maailmanrakennusta. Mutta sitten myös mä oon nähnyt, että ihmiset ei ole tykänneet tästä kirjasta niin paljon sen takia, että tässä on, tai mä luin just tämmöisen kommentin, jota oli just lukenut tän, niin sanoi, että hän ei niin paljon tykännyt tästä kirjasta, koska tässä tavallaan se fokus siitä Feirestä ja Rysantista siirtyi vähän pois, ja sitä ei enää niin paljon kiinnostanut esimerkiksi Feiren hahmo tässä, vaan alkoi enemmän kiinnostaa niin kuin Nesta ja Elain. Ja tavallaanhan se on ehkä myös vähän tän kirjan tarkoitus, tai semmoinen niin kuin vähän niin kuin, että kasvaa tämä maailma ylipäätään, nämä henkilöhahmot kasvaa, mutta silti se on myös kyllä totta. Isompaa roolia, että ne saattaa alkaa kiinnostaa enemmän kuin se Feiren hahmo vähän niin kuin on verrattuna niihin kahteen ensimmäiseen kirjaan. Niin, kyllä. Jep, ja nyt tämmöisen alkupikku teaserin jälkeen sanotaan taas spoilervaroitus tässä kohtaa, eli jos et ole lukenut koko kirjaa, niin älä kuuntele näitä jaksoja ennen kuin olet lukenut koko kirjan loppuun. Koska ei haluta piilota mitään, mutta halutaan ehkä myös mahdollisesti mehustella jotakin kohtia. Okei, mennäänkö sitten tähän kirjaan. Mitkä oli sun odotukset tälle kirjalle kun se nyt on loppu? Mitä sä ajattelet, että tässä tapahtuu? Ja taas aivan väärä. Noin. No kun mun ajatus oli tässä edellisen kirjan lopussa, tai itseasiassa se oli edellisen kirjan keskivaiheilla sen 55-luvun jälkeen, mutta mä ajattelin, että se tässä kirjassa varsinaisesti tapahtuu. Ja mä ehkä sanoinkin sun silloin siitä. Mutta mä ajattelin, että tässä kolmannessa kirjassa sille Feerelle tulisi mating bond myös Tamlinin kanssa. Mutta ehkä siinä kohtaa kun tuli se loppukohtaus kakkos kirjassa, niin mä en enää ole ajatellut sitä. Mutta siihen asti mä ajattelin, että tässä tulisi tämmönen, että tulisi vähän niin kuin monen pienen kanssa ja sen pitäisi valita vaan, että kumman kanssa se haluais olla. Mun mielestä se olisi vaan ollut niin kuin semmoinen käänne, mutta sitten toi olikin isompi käänne ja päät se lähti tänne. Mutta ehkä jo ajattelin, että se olisi jotenkin, tai siis mä en tiedä oikein mitä mä odotin, että se Feere tekisi siellä, mutta mä en ajatellut, että se olisi siellä niin kuin näin sala-agentti. Niin. Silloin kun sä luit tätä kirjaa alkuun eka kertaan, niin oliko se silleen, että jees, do it, että tää on hyvä, että se myrkyttää sitä. Se antoi Tamlinin myrkyttää ne suhteet siellä sen sisällä. Oliko se silleen, että tää on vähän liikaa? Mä käytän tästä vaiheessa välttämättä. Mä olin tässä tosi Feeren kelkassa. Tai mä olin silleen, että oho, miten sä oot keksinytkin näin monta tämmöistä juttua, tai näin, mutta, ja sitten ehkä koska niissä suurin osa oli myös sen ianteen paljastamista, niin niissä mä olin täysin mukana. Mutta sitten kun mentiin vähän tätä kirjaa eteenpäin ja silleen jälkikäteen tarkasteltuna, niin sitten tuli vähän semmoinen, että oliko toi vähän liikaa? Niin. Mun lemppari oli ehkä se, kun se on alkanut just se homma, siis se kirja tai kirja. Ja sitten se iante järjestää semmoisen seremonian, missä se on tehnyt näin, että aina aurinko tulee tälleen sen käsien väliin, kun se nostaa sen käden väliin. Ja sitten se valo tulee feireen. Se oli musta oikeasti hauska. Tämä on ollut aika harmiton pila. Ei, se on ihan eko juttuja, mitä tapahtuu. Joo joo, se tapahtuu ihan ekaan. Sen jälkeen vasta tulee ne Brannock ja Dugton. Ja joku on tällainen kirjauksen murtaja. Siellä kuiskii niitä. Että se vaan kirjauksen murtaja. Hän on kirjauksen murtaja. Ja sitten ne kaikki on ihan silleen. Ja sitten Lucien polvistuu sen vereen eteen. No joo, koska Lucien vähän on silleen... Ehkä pyytää vähän anteeksi ja on vähän pahoillaan. Joo, ei se usko sitä sekuntiakaan. Joo, ja se ei irrota katsettaa siitä verestä hetkeksikään tai sellaisia kuvailuja. Tai se yöpaitahomma. No kun se fermenee sinne Lucien huoneeseen ja sitten Tamlin on tänne kiinni. No sitten tulee ne Brannock ja Dugton. Mä kirjoitin ne ylös, koska en ois muistanut niitä. Eli ne on Hypernin siskonpoika ja siskonpiteet kaksoset. Koska ne kutsuu sitä Hyperniä myös niitten enoks. Mikä on musta vähän silleen not so scary. Onks niitten kasvu mun päässä? Vähän semmosina kuolon syöjinä. No tiiäks semmosina nuorina pahiksina. Ja semmosina kun se yks kuolon syöjä muistoissa on istunut tuolla kahleissa. Siis aika tavallisin näkösinä ehkä. No miltä? Joo. Punaiset silmät. No kuulostaa loogisemmalta ehkä. No voi olla, että mä oon myös en kuuks helvomiskii pannu. Niin, jos vaan. Mutta sit hän selvii, että ne on myös niitä Dae-mateja. Eli ne osaa niitä, tai siis pystyy lukemaan ajatuksia ja tekemään. Ja sit se Feer blokkaa kaikkien mielet omansa lisäksi. Laitoinko se ihan jokaisen? Mä ajattelin, että se laittaa vaan silleen lähimmät. Mut joo, okei, make sense. Joo, mistä semmoset oli tullut? Siis on vähän. On. Mutta tässä itseasiassa selitetään, että tässä on hyvä, koska tässä alussa on ihan silleen, että vau, Feer on niin voimakas, että Feer on niin hyvä. Ja sittenhän ne, kun se Feer on karkaamassa, niin sittenhän ne kaksoset on silleen, että hei, me ollaan tehty tätä tuhat vuotta. Niin kuin vähän silleen, että sä luulit, että sä olit tilanteen päällä, mutta hei, sä oot ihan sukkamaaria meihin verrattuna. Niin se oli musta aika hyvää. No me voidaan mennä siihen kohta. Tässä ne lähtee tekemään niitä retkiä muurille. Ja siinä se Feer tekee aika selväksi, että se haluaa mennä sinne Lucienin kanssa, mutta Tamlin ei tule mukaan. Tai Tamlin ei ole lähtökohtaisesti lähös sinne tommosille retkille, mutta sitten Feer haluaa sen mukaan. Ja sitten meillä käy pikkuinen asia muuriretkille selväksi, että ne Branach ja Daktan on vähän outoja ja vähän pelottavia. Mutta myös meillä käy vähän selväksi se, että sen Jurjan tavallaan tietää, että se Feer esittää. Ja että se Jurjan tietää sen Rysantin sieltä sodasta kauan aikaa sitten. Ja sehän on silleen, että mä tunsin sen ja se on ihan hyvä tyyppi. Tai mun mielestä se sanoo silleen, että se on ihan hyvä tyyppi. Että jos sen puoliso olisi täällä, niin se ei olisi missään omassa valtakunnassaan vaan hipi-hipiaa. Että vähän niin kuin, että mä nään ton sun esityksen läpi. Niin se on vähän. Tämä oli niin hyvä uskoinen. Ei tässä alussa jää ihan silleen hämärää, että mikä sen agenda on. Ja sitten kun ne on siellä muurilla, niin sitten on ne siunattujen lapset, jotka mä ajattelin, että ei enää ikinä tule palata tähän tarinaan millään tavalla. Ja rehellisesti sanottuna aika hyvin hetkelliseksi jäikin heidän käyräisynsä täällä. Tai sitten se on juuri silleen, että periaatteessa niitä ihmisiä kohtaan, jotka sinne tulevat, niin ne todennäköisesti on kaikki aina kuolleet. Niin, että ei ole olemassa mitään prinsessoja, mitä niistä on tullut. Vähän niin kuin, koska ne puhuu, että no jos ne on päässyt tänne, niin varmaan ne bokkeet ja muut on amarantaa aikana ihan vaan korjonnut ne täältä samantien. Mutta sitten se perhe menee niiden siunattujen lapsien päähän ja sanoo, että paetkaa. Ja ne menee nukkumaan. No, sitten selviikin, että se Branag ja Dakton ovat tehneet mitä? Tappunut ja syönyt ne. Nyt tulis vähän toilaa taas. Pahat vampyyrit, hyvät vampyyrit. Eikö se tullut vähän, mua tuli ihan vähän mieleen. Ja sitten, mä muistan, että se Lucien ja Feeri lähettää bokken sen niiden perään. Niille ei käy mitään, mutta ne pelästyy. Ja Tamlin suuttuu siitä ihan sikana siitä, että ne lähetti sen sen perään. Ja sitten se Tamlin on ihan silleen, että ne on meidän näitä yhteistyökumppaneita. Mitä se sanoo? Mitä se sanoo? Mitä se sanoo? Liittolaisia. Eli ovat meidän liittolaisia, ettei saa tehdä noin. Tamlin sanoo Lucienille jotain rumaista. Feeri puhuu siltä alentuvasti. Tamlin sanoo Lucienille, että mene ulos. Lucien lähtee työhuoneesta ulos. Tamlin sanoo jotain, Feeri sanoo jotain. Ja sitten Tamlin räjähtää. Ja nyt tällä kertaa Feeri ei suojaa itseään. Vaan lentää seinää päin. Ja sitten tulee haavoja kaikkiin. Ja se ajattelee, että se ei käytä niitä omia parannusvoimia itseänsä. Mutta oikeasti sen parannusvoimat eivät vain toimi. Koska ne ovat syöneet sitä juttua, mikä selviää sitten kohta. Ja sitten se on vain silleen, että otinko minä niitä vähän liikaa pois, kun ne eivät millään parane. Hmm. Äksy. Hmm. Niin joo. Sittenhan se räjäyttää sen toimistoon ja sitten Lucien tulee. Ja sitten tässä on joku ianteen juoni tämän aurinkohomman jälkeen. Että se on antanut naakoille... Okei, tää on random juttu nyt. Se on antanut avaimen sinne kevään valtakuntaan. Tällaisille naakoille. Ja sitten ne on mennyt sinne sen... Ne tuli sinne yöllä. Tuli naakojen hyökkäys. Yksi kysymys. Miksi joku aitaja portti estää niitä naakoja? No niitä kevään valtakuntalaisia. No koska sitten se ianteen tuli pelastaa päivän. Se teki sen sen takia, että se tuli pelastaa päivän. Se oli musta ihan oto juttu. Monstereille. Niin se oli musta vaan oto. Ja sitten myöskin se, että se oli vain yhdellä tämmöisellä vartijalla. Joka se iante nukutti jollain tapaa ja varasti ne avaimet. Niin haloo, kuka vaan voisi tulla. Jos se Fyysi ja Morki pääsi kuitenkin semilähelle sinne. Niinku vaan häivähtävällä. Niin miksi? No mut se oli ianteen suunnitelma. Joo, koska sitten se vartija tuli sinne. Ja sitten sanottiin, että se vartija on se, että hän nukahti. Ja ne vietiin siltä. En tiedä miten ne naakot pääsi varastamaan ne. Kun ne ei ollu päästy sen portaista sisään. Mutta joka tapauksessa näin se oli mennyt sitten. Ja sitten se vartija sanoi, että mä en varastanut niitä, että mä en nukahtanut. Tai että mä en antanut niitä kenellekään, että enkä nukahtanut. Ja sitten se Feero silleen, että mä kuuntelen sua. Ja sitten se iante on silleen 21 tämmöistä piiskan iskoa. Ja sitten Feero taas siltä avaa sen muistot. Vähän niinku se vartijan muistot. Ja sitten se vartija on silleen, että se oli hän osoittaa sitä iantea. Että se oli toi. Että mä muistan, että sä olit siellä talleissa. Ja sitten mä nukahtin ja sä veit ne avoimet. Ja sitten ne kaikki muut vartijat on silleen, että pitäisikö meidän kuunnella tämä story loppuun. Ja sitten se Tamlin on jo kuuntelemassa. Kunnes se pranahtoi datkan. En tiedä kumpi kaksosista naurahtaa silleen, että säälittävää. Sanoo, että säälittävää. Ja sitten se pahin juttu oli se niiden Tamlinin omien näkökulmasta. Että tavallaan se Tamlin ei halunnut menettää kasvojaan sen hypernin suuntaan. Niin se ennemmin vähän niinku uhras niitten omat tyypit. Niin, että se niitten kunnia vähän niinku uhras. Ja sitten Ferro silleen, että se näki niiden vartijoiden kasvoista, että mitä ne ajatteli. Koska niitä oli lähetetty sen 50 vuotta sinne muurin toiselle puolelle vapaaehtoisesti. Ja nyt se oli vähän niinku se takaisinmaksu siitä. Että ei mitään luottamusta ikäänkuin. Jep. Niin ei se iäntä vaan niinku oikein petas sen silleen. Se Fermo meistä sanoo, vähän niinku meille, mutta sanoo että se vähän niinku luotti siihen Tamlinin vallan haluun. Siinä, että se todennäköisesti teki sellaisia ratkaisuja kuin se teki. No sit tulee just se, kun se Fermo menee sinne yöpuussa siihen Lucienin huoneeseen ja bla bla bla. Ja sen jälkeen ne lähtee kaikki sinne muurille taas uudelle retkelle. Nyt myös iäntä lähtee mukaan. Ehkä. En tiedä oliko se se, että se Tamlin lähti. En tiedä. Ehkä. En tiedä. Kaikki. Kyllä. Ja sitten se Fero on pakenemassa, kun se on suunnitellut tämmöistä pakoa. Mitä? Hmm. Ja sitten se Fero oli vaan silleen, että minä tapasin sinut vai en? No mä ajattelin siinä kohtaa, kun se ihante herää ja se Fero... Mä kuvittelin, että se Fero sen naama edes tälleen veitsi kädessä. Mä olin vaan silleen... Nyt meillä ei ole enää kovasti salattavaa laittaa. Niin. Mut ei kai sitten. Ei kai sitten ollut mikään paljastus. Ja se samaan aikaan, kun se söi sitä omenaa, niin vähän niinku kiusas niitä. Sitä pranakia ja datkania. Eli taas se Fero melotti silleen tilanteen päällä. Ja sitten ne vaan katsoi sitä omenaa silleen... Mut sen takia sille Ferolla oli myös koko ajan hirveä pääsärkö. Niin, silläkin vähän käsyy. Niin, kyllä. Niin joo. No mun mielestä tässä justen yhden kertaan siitä, että se taisteli sen Dysonikaa ja on tuntenut sen aika kauan. Ja ei vain tällaista. Ja sitten se kysyy sen Ferolt, että missä Miriam ja Drakon on. Ja sitten se Fero on silleen, että ne on kuolleita. Ja hei, ennen kuin ne lähtee tänne retkelle, tällä viimeisellä retkellä, niin se Alis ja Fero juttelee. Mä en tiedä, muistaako se tällaista. Ja sitten se Alis näkee sen Fero, kun se pukee sitä. Niin sitten se on vaan silleen, että näistä mekoista ei mikään oikein mahdu. Ja sitten sen Fero laittaa semmoisen toisen mekon. Se on mun mielestä ensimmäinen kohtaus ehkä. Mut sitten se Fero silleen, että toi varmaan näkee, että tavallaan semmoinen jotain olisi kirjoitettu. Tässä, niin kuin kauan se sitten on ollut siellä, niin ei näytä siltä, että mä näytän niin paljon terveemmältä kuin silloin kun mä lähdin tavallaan. Ja sitten just sen piiska-homman jälkeen. Niin sitten se Alis sanoo, että mä ja mun pojat lähdetään kesän valtakuntaan. Ja sitten Fero silleen, että no älä sano silleen tarkemmin, että et sä tiedät mut. Sitten se Alis on vaan silleen, vähän niin kuin jotain, miksi sitten se Pero on silleen, no Verilupini on mun nimellä siellä. Sitten se Alis on vaan silleen, aah, totta. Niin kuin ei pysykin mitään. Niin kuin varmaan vähän semmoinen, että kuka sä oot? Että miksi joku vihaa sua niin paljon? Niin kuin vähän niin kuin siellä mun paikassa. Mut sitten siinä on hauskaa, koska sitten se Alis on silleen, että no et sulla on aina yksi ystävä kesän valtakunnassa. Ja sitten se Fero on silleen, että joo, et sä kentä aina et edottanut mun valtakuntaa. Ja sitten se Fero on silleen, että Alis nyökkäs ja Fero tietää, että mistä valtakunnasta puhumme. No ei muuta kuin siinä alussa. Niin. Niin oli, niin oli. Se oli tosi kiva siinä kohdassa. Ja sitten sitten tuli jossain semmoinen, että se Alis on nähnyt sen tavallaan. Ja sitten siinä ennen myös kun ne lähtee, niin sitten joku niistä vartijoista vähän niin kuin pyytää sieltä Ferelt anteeksi. Ja se Fero on silleen, että se pyytää anteeksi niin kuin ei pelkästään jotain tiettyä juttua, vaan myös sitä kaikkea. Että kukaan ei tullut väliin. Ja sitten se Alis kertoo silleen, että se näki kun se moor tuli ja se näki miten hellästi se moor kohteli sitä Fereä tälleen. Että se ei usko sitä, tai siis se tietää, että sitä ei napattu sieltä. Että se sanoo tulleen, että mä anoin, että ne vie sut. Niin sitten se Fero silleen, että miksi et sä sitten kertonut Tamlinille. Ja se kysyy samaa Lucy nyt jossain kohtaa, että miksi et sä kertonut sille jotain asiaa. Niin sitten molemmat on vähän silleen, että mä en muista mitä se Alis sanoi, mutta se Lucy sanoi, että mä en halua lyötyä miestä. Ja sitten se Fero on silleen, että kaikki oli tavallaan valmis suojelemaan Tamlinin tunteita, mutta ei mua. Niin sitten se oli musta aika syvällinen pohdinta. No sitten se Fero on valmis pakenemaan sieltä. Se on saanut kaiken tiedon tai ajattelee mitä se on halunnut. Just ennen. Heti kun se on syönyt se omena, niin siitä pari tuntia päästä se pakenee. Mä kuvittelen, että se tilanne on näin. Fero kivee täällä puita pitkin ylhäällä. Sitten se kuulee Lucienin ja Ianten äänet alhaalta. Sitten se menee sinne alas. Tai se on silleen, että jatka matkaa. Itselleen silleen, että jatka nyt sitä matkaa oikeasti. Ja tässä kohtaa se myös huomaa, että sen ja Rysin välinen side, vaikka ne on aika vähän puhunut sen kautta, on mennyt kokonaan hiljaiseksi. Tai sellaiseksi, että se viimeinen Rysin viesti on ollut tosi mutinaa vaan. Ja tosi hiljainen. Myös sen saman omenan takia. Tai siis saman sen, mitä ne on koko ajan ruokkinut. Minä kuunselin taikaa. Se oli. Koska oli tullut se uusi suuri riippi, eli Kalamain, niin muistatko mitä se oli mennyt? No, Tavlin ei ollut pystynyt suorittaa sitä. Se ei ollut halunnut tehdä sitä. Niin Lucien oli mennyt sinun puolesta ja arvaa ketä oli valittu. Mm. No joka kevät. Se riippi. Aha. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo. Joo.