PArt 1

The transcript is a conversation between two people discussing a book they have both read. They talk about their initial impressions of the book, the characters, and specific scenes. They mention that the beginning of the book is dark and sad, and they discuss their feelings towards certain characters. They also mention that the book takes place in different settings, with one being described as beautiful and the other as dark. They mention a scene where a wolf is killed and discuss their opinions on it. Overall, they have mixed feelings about certain aspects of the book, but find some characters and scenes interesting. Nytkin väällä, noin. Moikka, Roosa. Suoraan alas, joo. Ei ehkä ihan muuttanut, mutta melkein muuttanut. Onkaa Roosujen valta, joo. Karuseen valtakunta, kyllä. Kyllä. Kyllä, eli jos oot lukenut tän kirjan kokonaan, niin todellakin voit kuunnella, mutta jos oot vasta alussa, niin varoitus, voi tulla aika paljon spoilereita, ja me yritetään olla myös spoilaamatta tulevia kirjoja, mutta voi mahdollisesti tulla välillä, mutta me yritetään editoida ne pois. Niin pipi, ja varoitus. Kyllä, ei kannata ehkä olla, että tämä ei ole mikään esittely. Tämä ei ole mikään esittely, tämä on enemmänkin vaan höpötystä, kahden yhtävän höpötystä kirjoista, niin kannattaa olla lukenut nämä kirjat. Mut joo, aloitetaan heti aiheeseen. Me ollaan molemmat luettu tämä kirja, me ollaan molemmat luettu kaikkia kotarit, ja me aloitettiin lukemaan näitä, milloin me aloitettiin? Kesäkuussa? Kesä-heinäkuussa, joo. Joo, niin oli. Joo, Roosa suositteli tätä mulle, että me alettiin. Roosa luki tämän ekaan, ja mä luin tämän sen jälkeen. Ja me ollaan sitten juteltu tästä hyvin monta kertaa. Mutta, Roosa, mikä oli sun eka fiilis, kun sä aloitit lukea sitä kirjaa, niin mikä oli sun eka fiilis siitä? Koska tämähän on niinku fantasiakirja, ja ei olla hirveesti luettu fantasiakirjaa Twilightin jälkeen. Niin mikä oli nyt sun eka fiilis? Joo. Puukkakin kautta. Joo. Koska mä olin lukenut tästä semmosen kirja-arvostelun, silloin kun sä laitoit mulle tästä suosituksen. Tai silleen, että hei, pitäisikö me joudata lukemaan tätä, niin sitten mä luin siitä sen arvostelun. Ja siinä puhuttiin just siitä, että tämä on semisynkkä, muistaakseni. Ja mun mielestä se oli aika synkkä, se alku oli synkkä. Kun se feire oli siellä. Niin, ja semmonen niinku vähän, niinkun, semmonen maseentava. Kun tässä nyt on se pointti siinä alussa, tai ylipäätään se kirjassa, että tässä on tämä feire. Ja varsinkin tässä alussa, niin se on nyt sitten siellä mökissä. Vai perheensä kanssa. Tai isään ja kahden siskon, ja he näkevät nälkää. Ja tämä alku nyt kertoo sitten siitä mökki-ajasta. Ja mun mielestä se oli vähän semmonen sad. Tai semmonen niinku ikävä, kun se oli Ninna Lisääniä. Joo. Joo, todellakin. Joo. Joo, niin oli. Se myy sen, joo, kun se nyt sitten, joo. Koska se oli tappanut sen suden, oletetun suden. Ja sittenhän se menee nyt sitten myymään sitä, sitä sen taljaa. Siellä torilla, ja tapaa näitä siunattuja lapsia. Jotka oli mun mielestä vähän skeerit. Ne oli oikeesti aika pelottavia. Se on ahistavaa. Joo. Joo, joo, joo. Ja sitten siinä niinku, niin sittenhän se saa myytyyneen. Ja sillähän on epäily siitä, että tämä olisi niinku haltija, tämä susi. Kun se on tappanut sen. Niin. Tietoja. Niin on. Mut hei, luulitko siinä vaiheessa itse asiassa, kun se ampui sen? Koska sulla ei ollut tietoa sinänsä siitä kirjasta. Kun mulla, mä tiesin, että se on se haltija. Niin tiesitkö, tuliko sinulle epäily siitä, että hei totta kai se on se haltija. Koska sehän epäilee se peirestä siinä. Vai oli se vaan silleen, että no en tiedä, on tai ei. Ei ihan ollut niin. Koska sehän epäilee sitä siinä, että onko se haltija. Ja sitten siinä, mun mielestä varmaan kaikki on silleen, että no totta kaihan se, että se on se haltija. Sehän on muuta vaihtoehtoa. Niin, mihin se johtaa. Kimppuu. Niin oli. Mä hämäävän se kohta, kun sehän oli silleen, että se susi, niin sehän kääntyi kattoon. Eikä se missään kohtaa ollut se, että se hyökkäisi sitä peireen päin. Niin se oli mun mielestä, mä hämäävän sen, että miksi. Että siinä oli joku semmoinen juttukin, että se tyyli näytti kiitolliselta. Tai jotain tämmöiseltä, ei ehkä kiitolliselta, ei tarvii olla kiitollinen. Mutta tämmöinen. Eteenpäin vaan. Niin voi olla. Joo. Aivan hirveitä. Aivan hirveitä. Ihan kika ärsyttävät hommat. Niin on. Niin kun se peirehän se tarvii ne rahat. Siis se hätin koko juttu on, että joku lukijalle tulee vaan semmoinen ärsytys siinä. Että kun se peire on semmoinen boss bitch. Että se vaan tekee kaikki jutut siellä kotona ja kukaan mua ei jaksa tehdä yhtään mitään. Ja sitten ne tytöt, ne siskot on silleen, että ne haluaa uusia vaatteita ja se peirelee hyvättä kenkiä jalasta. Niin siihen vaan tulee lukijalle semmoinen, että aivan sairaan ärsyttävä. Vähän semmoinen tuhkimus itseasiassa. Kaksi ilkeä siellä puolessa. Aa. Ei. Ei. Ei. Niin. Joo totta. Mut ei tullut kyllä joo. Samalla tavalla. Mut tosta kanttosta hirveästi tuli mieleen, että hyppääminen seuraava aiheeseen. Elikkä nyt kun se peire on tosissaan tapposen suden kautta haltijan ja se tullaan hakemaan siltä kotoa. Ja tähän tulee se peto. Että tämä peto tulee hakemaan. Niin minkä näkönen se, minkä näkönen se näe tämän pedon omassa mielessä. Koska mä nään sen. Joo sano vaan. Joo. Joo. Joo. Joo. Hmm. Oh my god! Oikei. Joo. Jaa. Oikeesti. Se ei saa niinku ollenkaan. Ei niin. Siis semmonen mikä mulaanissa on. Joo mulaanissa on semmonen. Ja tulee ne hunnit siellä. Joo. Joo. Okei. Joo joo joo. Mutta näytti se semmosena värikkäänä myös. Niinku. Okei. Aivan. Joo joo joo. No mie näen sen sit. No mä näen sen ihan niinku kaunottaria hirviön sinä hirviönä. Se on ihan. Just nyt kun eilen illalla taas luin tätä. Niin. Ja sen kohtauksen. Niin se on ihan aivan selkeä hirviö. Niitä kaunottaisista hirviöistä. Ja se sopii siihen. Joo. Jep. Jep. Mutta joo. Se on ihan selkeä mulla semmonen. Sen näkönen. Ei sitä mitään sutta kyllä oo. Siinä on vaan se karhu. Muoto. Tai joku tämmönen. Joo. Sudeen. Joo. Joo. Selvii. Joo. Jes. Hmm. Hmm. Niin. Niin. Niin varmaan on oikeesti. Joo. Raahataan. Joo. Hmm. Niin. Joo. Joo sitten. Ja mä olin silleen niinku että. No mä tiesin että se lähtee sinne. Ja tälleen. Mut sit mä olin ihan sillä tavalla että. Että jes. Että lähe. Ja se isäkin oli silleen että lähe nytte. Sehän. Sehän ihan. Se sanoi että. Niin oli. Ja se sanoi myös että älä tuu takas. Jos pääset sieltä pois. Niin älä tuu takas. Niin mä olisin oltu jes. Lähet tältä pois. Mä haluun. Mä sen tuotan koko mökki aika. Että niinku lähet pois. Ja mä en halua enää koskaan kuulla näistä siskoista yhtään mitään. Mä muistan kun mä mietin että tää on luoja kiinnostavaa. Nyt ei tarvii enää niinku tiekkaa. Koska ne oli niin ärsyttäviä. Niin mä olin niin onnellinen. Onnellinen pelkästään siitä ettei tarvii enää nestaa. Ja elaidia kuunnella. Ja niitten tyhmeytyä. Mut joo. Se lähtee nyt sit sinne. Taumalinin kanssa. Ja ne kävelee sinne sen muurin. Muurin läpi sinne. Se on nukutettuna. Joo. Niin se ei muista sitä matkasta yhtään mitään. En mä sitä muista. Oliko siinä sitä että ne meni sen muurin läpi. Tai että näkeeksä sitä muuria. Ei mitään muista kuvaa. Vai oliko se nukutettuna? Niin se voi ollakin joo. Niin että se olikin oikeasti kaunis. Ja se oli mun mielestä yllätys. Niin kuin lukiollekin. Tai mulla ainakin oli silleen että. Että olikin nätti paikka. Tai siis. Joo. Siinä oli ihan selkeä ero. Että ihmismaailma oli tosi synkkä. Aistavaa. Ja niin oli huonot olot siellä. Ja sitten kun tuli tänne Brythia. Niin se oli ihan selkeä ero. Että ihmismaailma oli tosi synkkä. Aistavaa. Ja niin oli huonot olot siellä. Ja sitten kun tuli tänne Brythia. Niin siellä oli sitten tosi. Se kevään valtakunta on tosi kaunis paikka. Ja silleen tosi nätisti. Ja hyvin kuvailtuna. Se paikka kokonaisuudessa. Niin. No ei pelle. Mun mielestä ei ollut pelle. Mun mielestä oli ihana. Ei niin. Se oli oikeasti aika ärsyttävä sille feerille. Niin oli. Jep. Ja sehän oli silleen että. Että tota. Että se ei ymmärrä sitä. Miksi se on. Mä olin näin. Oon ottanut se sinne. Vaikka mun mielestä on ihan outo juttu. Vastaa. Että voi ainakin. Niin. Elikkä outo mun mielestä. Niin. Jep. Niin joo. Ja se oli hauska että kun siihen kuvittelet sitä. Lusieniä. Niin siis mieniä sitä punahiuksena. En todellakaan. Enkin mieniä mitään rautasilmätillä. Enkä mitään arpee. Mieniä se vaalehiukse. Joo. Kun sillä on se iso arpi. Ja se silmä pois. Ja oikeen hohtavan. Ei hohtavan vaan. Kirkkaan punaisen hiuksen. Ei. En näe mitään sellaista. Äh. Raaniin mut toi tammelin tulee. Niin selvii. Siinä kestää yllättävänkin pitkänsä. Eikä tämä ole Lusienin nimi ennen kuin tammelin. Niin on. Joo. Ja sitten mun mielestä ehkä maailman ärsyttävintä oli se. Että siitä oli hyvä olla siellä. Se tammelin oli oikeasti tosi mukava. Että lähde vaan. Hän ei vaan ole enää suojelemassa. Jos se lähtee yli niiden kartanon rajojen. Mutta sillä oli hyvä olla siellä. Okei. Tietty se on varmasti pelokas. Jos miettii itseäsi siihen asemaan. Mutta se koko ajan halusi sieltä pois. Ja se oli tosi epäkiitollinen tammelin. Minua vaan ärsytti se. Minua niin ärsytti se. Come on. Siellä on nättiä. Siellä on hyvä ruoka. On pysynyt. Sillä on oma palvelija. Ja hirveän hieno huone. Silloin Sirki sanoo siinä jotain. Että kun on niin hyvän näköisiä ne ylihaltijat. Että miksi sä haluut lähteä sieltä pois. Miksi sä et voi syödä niiden kanssa. Niin. Niin kuin se luulee. Niin kuin se luulee. Että se on myrkytetty se ruoka. Niin sitten ei suosta siinä ole. Niin on. Niin. Niin. Jep. Joo. Hmm. Niin. Niin ois. Joo. Joo. Joo. Niin oli. Niin. Ja niin ruokas. Joo. Joo. Niin. Jep. Joo. Joo. Joo. Hmm. Niin oli. Pihlaajan nuolet. Joo. Niin ne tappaa. Ja se näin tapettuu sen. Sellaisen suden. Ah. Oli pelottava. Oli niin pelottava oikeesti. Mä olin ihan silleen. Joo. Niin tottakai. Hmm. Aa. Niin. Että mikä homma se on. Että mistä se johtuu. Niin oli. Mä olisin sanottu. Siis. Sen arvasi että ei varmana ole. Koska se ei saanut tehtyä yhtään mitään. Että ei se nyt voi tulla sinne yhtäkkiä sen muurin läpi. Ja. Että. Joo mut se oli pelottava kohtaus. Se oli tosi pelottava. Niin oli. Jep. Ehkä siinä niinku näkee sen. Tai silleen. Mielestäni hyvin kirjoitettu se Feeren. Semmonen. Lapsellisuus ja sella. Silleen niinku että se ei ehkä niinku. Hirveen pitkälle ajattele asioita. Että se. Se oli hyvä. Mä tykkäsin sitä hahmosta itse asiassa. Nyt kun tuli puheeksi niin. Feeren niinku hahmoni tässä ykköskirjassa. On mielestäni tosi hyvää. Se on niinku ristiriitainen. Se on tosi mielestäni semmonen inhimillinen. Että se käy semmosia normaaleita ihmistuntemuksia. Että mun mielestä ne oli hyviä kohtauksia. Hän niinku jopa toivo sitä. Perhe näkee nälkää. Koska se on nälkä. Perhe oli vaan niin ärsyttävä. Niin mun mielestä on myös silleen että. Vähän niinku oli silleen jopa salatyytyväinen siitä. Että. Et niillä on nyt. Niin. Mä tajun sen. Ja se on mun mielestä semmonen aika inhimillinenkin asia ajatella. Tommossa tilanteessa varmastikin. Ja sitten kun se oli vähän semmonen ärsyttävä. Niin se hahmo oli jotenkin ristiriitaisen hyvä. Noissa EKOissa mun mielestä. Jep. Tosi nuori. Jep. Ja sitten se. Niin on. Ja se on niinku kirjoitettu myös tosi hyvin nuoreksi. Et sillä ei oo kauheen semmosia aikuismaisia ajatuksia. Semmosia tiiätkö että sillä on vähän just naivit ajatukset välillä. Just silleen että se on tosi semmonen itsepäin. Et se ei vaan niinku pääse pois siitä ajatuksesta. Et se on nyt vaan lähettävä sieltä ja mennä pelastamaan sen perhe. Vaikka Tamlin on sanonut et se perhe voi ihan hyvin. Et hän on hoitanut kaikki. Et sun niinku sä voit olla täällä nyt. Et hän on niinku hoitanut sen perhe. Ja äänestää niinku kuntoon. Mut ei se päästä ajatuksesta pois. Ei niinku millään. Hän niinku haluu ihan välttämättä lähteä. Niin. Niin joo, niin joo. Mutta mä tykkäsin tosi paljon tästä päärästöä tästä ykköskirjasta. Niin oli, joo. Niin se varmaan alkaa nyt vähän niinku lämpeä pikkuhiljaa se Tamlinille. Huomaatko se? Niin on. Pikkuhiljaa. Joo. Niin joo. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Niin. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. Ei.