Nothing to say, yet
Transcription
Palkoisia läskejä podcastimme tämän kertaan tässä jaksossa. Meillä on vieraana monipuolisesti kouluttautunut työelämää kauneusrutineilla uudistava upea Johanna Kiesiläinen-Riihelä. Kiitos paljon. Olenpa otettu tästä esittelystä. Kiitos. Kerro kotisivuillasi työskentelyohteessa sisältävän rakkauskeskeisyyttä, muotoiluajattelua ja yhteiskehittämistä. Myös organisaatiokehittämisen tutkimusta sekä myönteisyyttä, luovuutta ja leikkisyyttä. Kiitos. Tervetuloa minunkin puolesta. Aivan mahtavaa, että on saatu sinut tänne tämän tosi mielenkiintoisen aiheen äärelle. Leikkisyyden ja estetiikon opit kestävämpään työelämään. Niin mielenkiintoinen aihe. Miten leikkisyys ja estetiikka voivat edistää työyhteisön luovuutta ja innovaatioita? Todella monella eri tavalla. Tulee mieleen esimerkiksi se, että yhä useampi meistä voi tehdä töitä monessa eri paikassa nykyään. Meillä on esimerkiksi tutkimustuloksia siitä, että luovuus ei ole mikään välttämät yksilön ominaisuus, vaan se voi olla muun muassa, kun tutkittiin ihmisiä ja heidän aikaansaamista luovuuttaan, niin huomattiin, että sillä paikalla on äärimmäinen merkitys. Tämä esimerkiksi mahdollistaa, kun meillä on erilaisia tuoksuja, erilaisia tuntemuksia, meillä on erilaisia näkemyksiä visuaalisiin ympäristöihin, niin ne heti ruokkii sitä meidän luovuutta ja leikkisyyt. Sitten työarjen estetiikka. Se sanoena helposti mielletään tällaiseksi pehmeäksi, jotenkin vähän höpöhöpöjutuksi, vaikka se on työelämän kovaa ydintä. Eli tämmöinen, että me voidaan vaalia vaikka läppäritarroilla tai meillä on viherkasveja tai minkälaiset näkymät meillä on tai villasukat jalassa, niin ne on kaikki tutkimusten mukaan sellaiset, jotka auttavat meitä itse asiassa siinä työntekemisessä ja aikaansaamisessa. Onko jotakin tutkimuksia, nouseeko nyt mieleen, miten leikkimisen estetiikka vaikuttaa työntekijöiden sitoutumiseen ja organisaatioon? Siinä nousee mieleen, että onko jotain, ei välttämättä tutkimustakaan, vaan kokemusta, että jossain olisi tällaista. Ainakin se varmasti vaikuttaa, että tämä mahdollisuus tuunata omaa työtänsä aistien avulla, niin sehän on paljon tässä työn tuunaamisessa, vaikka Jari Hakasen tutkimukset, jos sanotaan, että se synnyttää työn imua ja sehän on nyt mitä suuremmassa määrin sidottava ja sellainen, joka tuo sitä intoa tekemiseen ja hyvää työvirettä. Eli ihan sellaisia yksinkertaisia asioita, mitä voit siinä työpäivän aikana, vaikka voit lähteä pohtimaan siinä vaikka vaatetuksella, että minkä tyyppiset vaatetukset tai materiaalit sinua esimerkiksi, niin voit saada siitä iloa. Tai esimerkiksi päätät, että menet töihin jotain tietynlaista reittiä, tiettyyn kulkuvälineen, että minulla oli paljon haastateltavia henkilöitä minun tietokirjassani, jotka kertovat, että heillä on vaikka oma Spotify-lista, tai he mieluummin menevät vähän pidempään reittiin, mutta kun se on kaunis, niin se inspiroi heitä. Tai sitten minulle tulee vaikka mieleen palaverit. Minulla oli yksi aivan mieletön henkilö, joka kertoi, että hän järjestää vaihtuvia taiden näyttelyjä ja etäpalaverien taustalla. Myös tapa, jolla voit tuoda muillekin iloa. Tai ruokailut. Miten sä sillä tavalla makuaistia ja tuoksuaistia hyväksikäyttöön, sä voit tuoda uutta intoa siihen tekemiseen. Tai vaalimaan hiljaisuutta. Meillä on valtavasti tällä hetkellä sellaista melusaastetta, niin se, että sä pystyt hetkeksi pysähtymään ja vaalimaan sitä hiljaisuutta. Nämä on kaikki sellaisia aika yksinkertaisia tapoja, joilla sä saat sellaista pientä säihkettyä päivää. Sinä ootkin tuonut esille sitä aistien viisautta vaativassa ja kiireisessä työelämässä. Niin juuri mitä kerroit, niin kiireiseen työelämään sieltä aistisuudesta löytyy niitä ratkaisuja. Kyllä. Ja se on jännää, että jos meillä päivässä on 60 000 ajatusta ja suurin osa niistä kohdistuu joko menneeseen tai tulevaan, mutta ei nykyhetkeen. Ehkä se suurin haaste työarien estetiikan nauttimiselle onkin se, että me pysähdyttäisiin hetkeksi niiden aistien äärelle huomaamaan sitä kauneutta. Jokainen meistä sitä osaa, mutta se, että miten me tässä kiireisessä arjessa päästään siihen virittäytyyn. Tässä kohtaa on ihan pakko vähän peruuttaa, että miksi ollaan tässä. Sinulta on ilmestymässä pian tietokirja työarien estetiikka. Mikä sai sinut innostumaan tästä aiheesta ja mitä tämä työarien estetiikka sinulle tarkoittaa? Tämä on pitkän ajan kehittelyn tulos. Olen aina ollut jo ihan lapsesta asti kiinnostunut kaikessa pienistä kauneuteen liittyvistä asioista. Eniten alkoi kiinnostaa tämä aihe entisestään, kun tein töitä työympäristön muutosten parissa, jossa ihmiset alkoivat puhumaan, että miltä siellä työpaikalla tuntuu ja tuoksuu. Siellä tulee erilaisia aisteihin liittyviä asioita. Paljon enemmän keskustelua kuin normaalisti. Viimeinen niitti oli, että minulle tehtiin tämmöinen Raisin motivaatioprofiili, jossa tutkittiin sisäisen motivaation tekijöitä. Siellä minun nousi esteettisyys suurimmaksi motivaation tekijäksi. Toinen oli uteliaisuus ja kolmas oli maailman paremmaksi tekeminen. Sitten aloin miettimään, että me puhutaan jo järjestä, me puhutaan faktoista ja tunteistakin ollaan puhuttu jo jonkin aikaa työelämän kehittämisessä, mutta me ei oikeastaan hirveästi käydä keskustelua aisteista ja sieltä saatavasta viisaudesta työelämän kehittämisestä. Siinä syntyi ajatus työarien estetiikasta. Ja tosissaan työarien estetiikka on, työarien estetiikassa me otetaan aistit apuun ja virittäydytään kauneudelle. Se on taitoa nähdä tavallisessa erityistä. Eli me tehdään sitä arkista työhön kuuluvia rutiineja, niin me huomioidaan niissä aistien kautta saatu viisaus. Joo, se tuntuu yksinkertaiselle, mutta tosiaan kun sä lähdet sitä viemään sinne arkeen, niin minkälaisia kokemuksia sulla on näiden eri työyhteisöjen kanssa, kun sä oot käynyt näitä koutsauksia läpi? Jokaisessa ammatissa on mahdollisuus löytää työarien estetiikkaa. Ei ole työtehtävää tullut eteen, etteikö olisi. Esimerkiksi joku sairaanhoitaja vaikka teho-osastolla, siellä on kuitenkin paljon asioita, joihin hän voi vaikuttaa. Tavallaan työarien estetiikan näkökulmat. Hän voi valita esimerkiksi, minkälaisia kenkiä hän käyttää. Hän voi miettiä minkälaisia vaikka silmälaseja, mitä eväitä hän ottaa, minkälaisissa rasioissa. Mahdollisesti sinne riippuen tietysti minkälainen se työtaukohuone on, niin hän voi sinne tuoda jotain sellaisia asioita, jotka ei aiheuta allergiaa, mutta tuo muille iloa. Hän voi valita sen työreittiinsä. Enemmänkin haasteita on se, että meillä ei ole ollut sanoja tälle ilmiölle, jolla sen tunnistaminen on ollut haastavaa. Haastattelin tähän minun kirjaani 21 eri alan ammattilaista. Siellä oli rekkakuskia, siivooja, stailisti, opettaja, rikosasianajaja, pankkiriliikevarainhoitaja, konserttiliikkeenpitäjä, arkkitehti ja niin edelleen. Moni kysyi, mitä työarien estetiikka on ja heillä on varmasti työssään. Kun aloin kysymään heidän arjestaan olevia kysymyksiä, niin jokainen löysi omasta arjestaan esimerkkejä. Ilahduttava juttu oli, että minulla oli tämmöinen poromiesniti muun muassa, joka oli ihan, että mikä tämä on ja ei tässä varmaan ole mitään. Sitten valittiin käymään sitä päivää ja yhtäkkiä me tunnistettiin, että itse asiassa hänellä on tämmöinen työympäristön systemaattinen havainnointi yhtenä työarien kauneusrutinailla. Hän kiinnittää huomioon, mistä suunnasta sadeppisairat tulevat, minkälaisia ääniä hän kuulee. Hän laulaa poroille muun muassa joikaa päivittäin ja tämän tyyppisiä asioita. Hän oli aivan innossa niin, että itse asiassa tämä on todellakin näin. Rekkakuski Henri sanoi, että hänellä oli tämmöinen tuunattu rekka ja tässä oli työnteon paikan tekeminen omaksi itselleen sopivaksi. Hänellä oli punaiset kaikki nahkasohvat ja punaiset katot ja kaikki mahdolliset siellä ja ruusut ja näin. Hän ei ollut ajatellut ennen sitä haastattelua, että kuinka paljon itse asiassa hän on tuunannut sen rekan itselleen sopivaksi. Se vaikuttaa siihen hänen päivittäiseen työntekoon, koska hänen isä oli aina tehnyt näin. Hän oli sen tavan oppinut isältä ja piti sitä itsestään selvyytenä. Se olikin hauskaa havaita, että kaikki löysisivät arjesta joitain tämmöisiä työarjen kauneusrutiineja. Joilla oli ihan valtavasti niitä ja joilla oli vain se yksi, jota ne vaalivat. Se oli siinä mun mielestä jotenkin kauhean viehättävää. Tuli mieleen yksi mun työuralle sattunut laitosapulainen, joka kertoo, että aina kun hän menee vessoja siivoamaan, niin hänellä on taskussa aina huulipunaa. Ennen kuin hän aloittaa hessojen siivoamisen, niin hän punaa huulensa. Joo, ja mä tunnistan tän myös itse, että mulla on kans semmonen voimahuulipuna. Monet puhuu myös tämmöisistä voimavaatteista esimerkiksi. Tai sitten suojavaatte oli toinen, että jos oli vaikka joku jännittävä tapahtuma, niin pistettiin joku sellainen vaate, joka tuntui erityisen hyvältä päällä. Tai se oli joku väri. Mulla on myös kokemus tuosta, että aika semmoisen ennen kuin olen tätä työtä tehnyt, niin mulla on sattunut vaikeita perheitapaamisia. Mä tiesin, että mun täytyy pysyä neutraallinen jämäkkään. Tietynlaiset vaatteet auttavat mua. Meikin myöskin. Ja mulla on ihan selkeä rutiini. Silloin kun musta tuntuu, että mun tarvitsee rutiineita, niin ihmiset tietäisivät, että mä oon vaan ihmisen päällä laitettu. Joo, se on semmonen rutiinirituaali, jolla mä menen sisään siihen. Kyllä, kyllä. Mulle tuli mieleen vielä kans yksi semmonen, minkä haluan tässä jakaa. Mä menin naimisiin mun miehen kanssa vuonna 1985. Olin siis nuori morsian silloin ja mä olin kuitenkin hoitajana. Mulla oli siis hääpuhun alla sellaiset pitsiset, puuvillaset, pitsiset, kauniit sukkahousut. Mä otin ne työkäyttöön. Kun mä menin vanhankodille töihin, niin musta oli ihana aloittaa se työpäivä. Mä nautin oikein sukkahousut jalkaan ja valkoisen, kun meillä oli valkoiset ne työmekot. Se oli semmoinen ihana tunne sitten just, että tästä alkaa hyvä päivä. Tälläsiä kertomuksia oli tosi paljon, mitä ihmiset alkoivat miettiä, kun mä aloin kyselemään heiltä. Se tunnisti tällaiset. Mulla yksi oli lähiliikennekondukteuri, joka kertoi, että hänellä on semmoinen vaaleansininen jokapoikapaita, joka tuo hänelle sitä varmuutta ja sen hän laittaa päälle. Se oli aivan uikeeta, miten paljon meillä oli. Tai sitten mulla oli esimerkiksi Pipsa, joka oli kokkina. Hän kertoi, että just se, että minkälaisista eväsrasioista esimerkiksi. Että lautasella näkyy rakkaus, hän sanoi. Ja mä uskon tähän niin täysin. Mä oon itse maailman huonoin kokki ja mun puolis on aika hyvä laittaa ruokaa. Musta on ihanaa, jos hän on tehnyt mulle eväät. Ja sitten tulee ihan erilainen tunnelma siihen päivään. Ja sitten se oli niin hauska, kun se Pipsa sanoi, että ei sun tarvitse kaikkea panostaa aina. Että riittää, jos sä teet vaikka yhden, käytät vähän ajatusta vaikka salatinkastikkeeseen. Se on siinä. Mä oon ihan alunperin juristikoulutukseltani. Ja ehkä sekin varmaan täällä taustalla, että mä halusin rikkoa niitä työelämän pokseja. Ja sitten siinä musta tuntuu, että aina siihen työoikeusjuristin pöydälle tuli kaikki muut sellaiset asiat. Että ei ollut niitä juurisyitä siellä niiden ongelmien takana, jota joutui ratkomaan. Ja sitten mulla tuli siitä sellainen halu, että mä halusin laajentaa sitä ymmärrystä. Ja mä menin sitten johtamisen laitoksella Aalto-yliopistoon ja valmistuin sieltä. Että tämmöinen ammatillinen kompo. Ja sitten on työnohjaaja ja koutsi. No vau! Miten sä itsesäsi olet tai kehitätkö edelleenkin itsessäsi tätä estetiikkaa? Kyllä mä elän ja hengitän estetiikkaa, sanotaan näin. Että se on sinussa olemassa oleva tämmöinen, niin kuin sä kerroitkin, että sulle on tehty testit. Kyllä, kyllä mulle on tosi tärkeetä, että minkä näköisessä ympäristössä mä teen töitä. Mulle on myös sellainen olennaista, että esimerkiksi esitykset, miten niihin käytetään kuvia. Tai miten niistä saadaan mahdollisimman houkuttelevia. Sitten mä pidän esimerkiksi pukeutumiseen liittyvistä asioista. Sitten mä tunnistan juuri ruokailuun liittyviä etäpalavereihin ja palavereihin ylipäätänsä. Niin musta on tosi kivaa, jos meillä on tapaamiset, että miten me siellä ollaan. Ja minkälaisia herkkuja me ehkä päästään maistamaan. Ja miten sitä vuorovaikutusta luodaan. Kyllähän siinä on paljon. Niin minun pitikin ihan nyt kysyä sitä, että miten sun tämän päivän, tämän aamun, minkälaisilla rituaalilla sä aloitit tämän päivän työpäivän? No tämmöinen työpäivän, päivä alkoi aamupalalla. Ja mun mielestä se jotenkin asettaa sen vireen siihen työpäivään. Eli nyt kun on appelsiinit suhteellisen vielä kohtuuhintaisiin, niin meillä on aamusi aina tuorepuristettu appelsiinivehu. Ja se on mulle jotenkin, ja haudutettu tee. Niin ne on kaksi semmoista mun voimalähdettä ja koen, että kun niitä nauttii, niin se päivä lähtee jotenkin oikealla tavalla käyntiin. Sitten mulla oli tapaaminen ja sen jälkeen coaching-sessio. Mutta esimerkiksi henkilö, joka tuli mulle coachattavaksi, niin mä aina katan hänelle kauniisti. Aina niin kuin, että mä selvitän, että onko se kahvia vai teetä ja mitä maitoa. Ja mulla on aina servetit siinä ja mä pohdin jonkun kivan pienen makupalan siihen ja hedelmän, että voi valita sen. Että se on musta jotenkin kauhean tärkeää, että kun se henkilö tulee siihen, niin hän kokee, että hänet on odotettu. Ja se on myös sitä estetiikkaa. Soskrimin tuli välillä ennen. Eli mä näen tämän kokonaisvaltaisena elämyksenä, sen tapaamisen. Ja mä ajattelen itse siitä, että kun se ihminen tulee siihen tapaamiseen, niin se jää paremmin mieleen. En tiedä, onko tämmöistä tutkittu, mutta mä oon monesti miettinyt sitä, että silloin kun joku tulee tapaamaan mua ja mä myös coachan, niin mä haluan hyödyntää sen mahdollisimman täydellisesti sen hetken. Että meillä on vaan se hetki. Että se tila, se ruokailu, tavallaan se tunnelma on myös se, joka pakkaa sen paketin. Kyllä. Ja sitä moni itse asiassa tuossa kirjassakin sanoo. Että työarien estetiikka on myös keino välittää sitä jotenkin arvostusta. Ja moni koki sen, että se on tapa näyttää vaikka palavereissa, että me arvostetaan, että te ootte tullut tänne meidän kanssa. Tai semmoset, että on vaikka johonkin pieniin, vaikka pieniin nyansseihin kiinnitetty huomiota. Niin moni toi sen esiin. Kyllä ja esimerkiksi jos miettii nyt, mä taas palaan sinne sote-puolelle, että hoitoneuvottelut, ne on aina menty silleen kliinisissä ympäristössä ja kysymyksiä. Mähän olen entinen hoivayrittäjä myös ollut, niin meillä oli niin, että me katettiin kahvit ja ihminen rentoutuu. Ja jotenkin se alkaa enemmän sitä puhetta tuottamaan ja sieltä rivien välistä voi saada tärkeätä tietoa. Juuri tällä, että katetaan kaunisti ja sitten arvostetaan ja on semmoinen mukava tunne. Eli mä voinkin tästä kysyä, sopiiko tämä, mitä Tainakin puhui ja mistä vastasit. Kuinka näet ihmisten välisen estetiikan roolin työyhteisössä ja miten se vaikuttaa työntekijöiden keskilöiden suhteisiin ja kokonaisvaltaiseen työympäristön hyvinvointiin? Vähän niin kuin tuon liittyen. No kyllähän se näkyy niin kuin nämä kaikki työarjen kaunisroutiinit on sellaisia, joita voidaan miettiä yhdessä työpaikalla. Mielestäni jo ylipäätänsä se keskustelu, että me keskustellaan tämän tyyppisistä asioista on jo itsessään arvokasta. Mutta sitten ihan se, että me lähdetään pohtimaan, miten meillä, mulla oli esimerkiksi yksi tämmöinen esimerkki, jossa oli pohdittu tätä palavereita. Se oli miettinyt ihan, että minkä värinen se tila on yhdessä. Sitten se oli miettinyt, että minkälaiset he sai pörset, tämmöiset tossut jalkaan. Siellä oli ihan jokaista yksityiskohtaa, että minkälainen tuoksu heillä on, minkälainen musiikkilista he olivat luoneet yhdessä. Ja sitten heillä oli vielä, että minkälaisia tarjottavia, kun heillä oli tämmöiset värit, jotka olivat värikkäitä, niin he olivat miettineet, että tietynlaiset makaronsit ja smootit ja hedelmät olisivat heillä sellaisia, jotka täydentäisivät sitä kokemusta. Olin vähän, kun kuuntelin, että vau, että tähänkin me voidaan mennä. En tarkoita, että tarvitsee kaikessa mennä, mutta tämmöisiä esimerkkejä oli siellä työpaikoilta. Sitten oli ihan tällaisia, että me yhdessä, olin vaikka mediatalossa, että he yhdessä tapaa, oliko se kerran kuukaudessa, aina vuorotellen jonkun kotona. Kun heillä ei ollut valtavaa budjettia, niin olin miettinyt sen, että he haluavat kuitenkin aamupalan ääressä tavata. Niin he järjestivät aina nyyttärit, aina vuorotellen jonkun kotona. Mä ajattelen, että meillä on hirveästi palaverejä monessa työssä. Ja kuinka paljon niistä voisi saada enemmän irti, mikä potentiaali niissä voisi olla, niin se, että me lähdettäisiin pohtimaan, että miten me tehtäisiin vaikka tästä nyt leikkisää, esteettistä ja luovaa, niin me saataisiin varmaan aika paljon enemmän irti. Kyllä. Ihmisistä saa paljon paremmin irti kuin, että joku johtaa puhetta ja muut ikään. Niin. Että istuu hiljaa. Joo. Se vapautuminen ja semmoinen, mä mietin vielä tästä näitä sosiaalisia normeja, että liittyykö ne arkipäivän estetiikkaan ja millä tavalla sosiaaliset normit, että mitä katsotaan hyväksytyksi, että hyväksytäänkö. Me vähän tuossa alussa jo puhuttiinkin siitä, että joku leikkisyys sanat oikein jäykässä organisaatiossa tai tämmöisessä institutionaalisessa paikassa, niin mitä hyväksytään ja mitä ei hyväksytä sitten. Joo. Ja kyllä tämä nousi, esimerkiksi pukeutumisessa tuli esimerkiksi tämmöisiä, että sä et voi asianajajana mennä oikeudenkäyntiin havajipaidassa ja havajisortseissa. Voit toki, mutta se ei välttämättä koidu sun asiakkaan eduksi, jossa sun tehtävä on edistää sen asiakkaan asiaa. Mutta kyllä sä voit asianajajana muissa asioissa miettiä sitä, että millä tavalla sä vaalit. Tai mulla oli varainhoitaja, joka sanoi, että he myyvät luottamusta tavallaan, että ihmiset antaa omaa omaisuuttaa heidän hoidettavakseen. Siinä jotenkin sen luottamuksen synnyttäminen saattaa edellyttää tietentyylistä pukeutumista. Kyllähän meillä on näitä työelämäsnormeja, mutta se, että jokaisesta työstä löytyy jossain määrin aina niitä juttuja, missä sä voit vähän venyttää. Ja sitten siinäkin, että juristinakin sä voit sitten, kun sä menet toimistoon ja jos sä tapaa vaikka asiakkaita eikä sun tarvi, niin sitten sä voit vaikka, miten paljon leikitellä tällaisilla. Sittenhän sä voit tehdä sillä havainlaispaidalla. Pikkuhiljaa myös, kun näistä puhutaan, niin nämä ehkä murtaa. Yksi mun ajatus on tässä kirjassa työelämän lempeä vallankumous. Eli ajatus siitä, että kun me aletaan tiedostamaan niitä voimavaroja, mitä meillä on työelämässä, joille ei ole ehkä ollut sanoja, niin samalla me murretaan niitä vakiintuneita ajatusvääristymiä myös. Kyllä. Vähän mä palaan taaksepäin. Me puhuttiin äsken niistä rituaaleista ja riiteistä. Miten me saataisiin sitten työyhteisöjä, niin näiden kautta sitä työarjeestetiikkaa, kun niillähän pystyy tosiaan lisäämään sitä työhyvinvointia. Että mitä keinoja voisi olla sellaisia, miten voisi helposti lähteä liikenteeseen. Me tullaan me tietysti siihen lähiesihenkilöön, mutta että yhdessä. No varmaan se, että pysähdytään sen aiheen äärelle. Ehkä niin kuin ekaksi keskustellaan siitä, että minkälaisia havaintoja kaikki on tehnyt. Ja sitten mä uskon siitä, että tavallaan yksi ratkaisu ei sovellu kaikkeen, vaan että lähdetään pohtimaan, että mikä se on se meidän tapa lähteä sitten jotain tämmöistä yhteistyön tekemistä. On ne sitten vaikka ne palaverit, niin miten me aletaan sitä. Tai että jos me huomataan, että me tarvittaisiin hiljaisuutta, että miten me vaalittaisiin sitä hiljaisuutta. Että onko meillä siihen jotain keinoja ja paikkoja. Tai ihan vaikka tämmöiset tulee mieleen kehittämispäivät, niin meillä on helposti ajatella, että me ei voida niitä sitten pitää, kun meillä ei ole varaa järjestää jossain kallis kokouskeskuksessa tai kartanossa tai muussa. Se, että hei meillä on upea luonto Suomessa, että voisiko se ollakin luonnossa vaikka se meidän yhteinen tekemisen päivä. Että lähdetään ideoimaan. Mä oon huomannut, että ihmisissä on ihan hirveästi ideoita. Ja jos niitä annetaan tulla ja kannustetaan ja niitä toteutetaan, niin kyllä ihmiset on innokkaita kehittämään, koska se oman työn kehittäminenhän on tosi innostavaa. On. Ja motivoivaa nimenomaan, että se ei tule ylhäältä alaspäin vai alhaalta ylöspäin. Nimenomaan. Se on se juttu. Silloin ihminen motivoituu, kun annetaan siihen lupaa tavallaan. Kyllä. Ja siinä mä ehkä nostaisin just tämmöisen vähän fasilitoidun. Että mietitään sitä, että miten me saadaan kaikkien äänet kuuluviin. Miten organisaatio voisi olla tukevan työntekijöidensä etsiessä niitä esteettisiä kokemuksia? No se voi olla vaikka todella monella tavalla. Eli esimerkiksi mun tulee mieleen työvälineet. Että mulla oli esimerkiksi yksi henkilö kertoo, että hän kärsii päivittäin siitä, että minkälainen tietokone hänellä on. Ja mä puhdin sitä, että hei, että miten paljon me voitaisiin, että ihmiset voisivat vaikka valita oman tyyppisiä työvälineitä. Toki ymmärrän, että jos on valtava iso organisaatio, sitä pitää kilpailuttaa. Mutta esimerkiksi, että sä voisit tietyissä rajoissa valita työvälineitä. No sitten mun tulee mieleen nämä työympäristön muutokset. Ne on esimerkiksi mun mielestä loistavia tapoja ottaa ihmiset mukaan suunnittelemaan ensinnäkin, että minkälaisia tiloja me tarvitaan, mutta minkälainen tunnelma me myös halutaan synnyttää. Ja miten me sitä synnytetään. Niin nämä on nyt kaksi esimerkkiä. Miten sitten eettisyys liittyy tuohon työarjen estetiikkaan? Miten sä sitä kuvailisit? Tykeekö ne käsi kädessä? Kyllä, ne on siis keskeinen osa. Eli toi Jurito Saito, joka on tämmöinen kuuluisa arjen estetiikan tutkija, niin hän sanoo, että estetiikkaa ei voi olla ilman eettisyyttä. Eli jos me ajatellaan, että meillä on vaikka tämmöinen työtila, joka on rakennettu täysin kestämättömästi. Eli puretaan joku hyvä rakennus sieltä alta pois ja ei hyödynnetään, kaikki laitetaan uusiksi. Niin voidaan kysyä, että vaikka se olisi pinta, olisi ännäs kaunista. Onko se sitten lopullisesti esteettistä? Ja sitten toisaalta tämä eettisyys vaikuttaa estetiikkaan. Eli kyllähän me valitaan, tai estetiikka vaikuttaa eettisyyteen sillä tavalla, että kyllähän me valitaan esimerkiksi muotokieleltään miellyttävämmän näköisiä asioita. Ja sitä kautta se vaikuttaa meidän kulutustottomuksiin. Eli ne on mun mielestä kiinteästi linkissä toisiinsa. Joo, tää on helppo yhteyttä. Mulla on vanhassa talossa toimisto, että ehdottomasti se on siellä. Mä ajattelisin, että se niin kuin, en tiedä voiko näin sanoa, mutta mä koen sillä tavalla, että semmoinen tila myös hengittää. Että jos se on tehty kestämättömäksi, niin siellä on huono olla. Se koko tila tavallaan kertoo, että sulle tulee sellainen olo. Sitten taas semmoinen tila, joka on eettisesti kestävästi toteutettu. Luulen, että siellä on vähemmänkin tavaroita. Mutta mä ainakin jostain syystä olen niin herkkä, että mä huomaan sen. Että siellä on miellyttävä olla. Kyllä. Ja mehän pystytään paljon huomioimaan, että esimerkiksi korjataan vanhoja. Vaikka kun meillä on läppärilaukku, niin me ei ostetakaan heti uusi, vaan korjataan vaikka se vetoketju, jos siinä on vetoketju mennyt. Nythän esimerkiksi maatteit saa mitä hauskimpiä käytettyinä. Ja sitten mun tulee juuri nämä kaikki tällaiset appit, missä on vaikka näitä hävikkiruokajuttuja. Niin me pystytään hirveän helposti tilaamaan omaan vaikka lounas hävikkiruokasovelluksen kautta. Tai että me mennään työpaikalle polkupyörällä tai muut. Että ne on tämmöisiä yksinkertaisia tapoja saada sekä eettisyyttä että estetiikkaa itselle. Mun toimitilassani on siis semmoinen, että mä oon sisustanut sen kirpparikamuella. Ja siellä on vanhaa tavaraa siis suurin osa. On siellä jotain uutta kenttä. Mulla on siis ihanat ikkunat kadulla. Ja yksi idea mun toimissani on se, että et mä ilahduta niitä kävelijöitä siellä kadulla. Mä teen aina ne ikkunasidustukset. Ja nyt mä kaikkien sellaisiin myyn siis pois sieltä varastosta. Joo ja toi on hauskaa idea. Mullahän oli yksi henkilö, joka kertoi tästä työnteon paikan vaihtamisesta. Tällainen Anna, joka oli sekä opettaja että personal trainer ja somevaikuttaja. Ja hän kertoi sen, että aina jouluisin kun hän esimerkiksi siirtyy omasta kodistaan iltapäiväksi kouluun. Hän on psykologia ja liikunnan opettaja. Niin siinä on semmoinen puutaloyhtiö, joka joka päivä avautuu luukku. Ja hän ihailee, että mitä ne on taas keksinyt. Minusta oli aivan ihana kertomus siitä. Joo ja mulle tuli tuossa nyt, mitä te tässä keskustelitte. Mulle tuli tämmönen ajatus mieleen, että löydät tilaa, jossa sinulla on mahdollisuus seurustella sinun muusasi kanssa. Joo. Että se on mulle itselleni just tärkeetä, että mä saatan pitää niitä ihan yksinäni näitä tämmöisiä, joka taisi olla Julia Cameronin luovuuskirjasta, että taidetreffejä itsesi kanssa. Joo. Ja se voi olla, että mä menen tonne kierrätyskeskukseen ja siellä se voi olla mun taidetreffit. Kyllä. Mutta siis muutenkin toi tila, löytää se semmoinen tila, jossa vois seurustella oman muusan kanssa. Kyllä. Niin on sellaista kehittävää. Hei mä kävin eilen muusaa tapaamassa, arvaatko missä? No. Kasvetieteellisessä puutorhassa. Wow. Se on nyt avattu juuri, että se olisi ihana paikka. Ja toi oli myös aika hauska esimerkki, jonka sä otit. Kirppiksillä. Mulla oli yksi Anne, joka on koltsikanssa. Hän sanoi just, että hän käy monesti kirppiksillä aina. Että se on hänen tapan olla tai hän maalaa esimerkiksi välillä. Ja kuinka paljon just tämmöiset, tämän tyyppiset toimet, vähän hetkeksi kun pääsee siitä jonkun asian pohtimisesta ja sit sä palaat siihen, niin se jotenkin onkin kuin huomaamatta rakentunut siinä päässään se ratkaisu. Juuri näin. Se tapahtuu. Ja sit just jos ajattelee taiteilijoita, että esimerkiksi tai muusikkoja, säveltäjä, niin se luonto voi olla se muusa, että siellä kuulet linnun laulua, niin se herättää sut, laittaa tavoitteen ja motivaation päivää, että se linnun laulu aktivoi. Tai sit se voi olla maalarille, että ne lintujen tai luonnosta se väri tulee maalarille. Että ne on hirmu tärkeitä nämä tämmöiset paikat löytää itselleen. Joo. Ja myös, että se antaa sen tavoitteen sille päivälle esimerkiksi, jos se vaikka olisi aamulla se joku lintu. Joo. Ja tosta tulee mieleen vielä se, että mulla oli esimerkiksi tämmönen katja, joka kertoi aamurutiniinaan. Hän meditoi ja hän sanoi, että jos ei hän pääse meditoimaan aamulla, niin se tuntuu samalta, kun hän ei pesisi hampaita. Että se on niin keskeinen osa sitä hänen päivään virittäytymistä. Ja hänellä oli tämmönen meditaatiohuone, jossa hän sitä teki. Ja sitten oli tämmönen Daniel, joka oli tää varainhoitaja, niin kertoi, että hän pelaa aamutennistä. Ja se on hänen paikkansa latautua. Että hän jotenkin, kun hän menee sinne aikasi ja hän liikkuu, niin vaikkei hän ajattele niitä töitä hirveän aktiivisesti, kun ei siinä tuokkaa, kun pitää vaan palloa osua. Ja näin, niin hän jollain tavalla siinä virittäytyy siihen työntekoon. Ja mun tulee, kun mä kuuntelen vielä, että on pakko kysyä, että mä jotenkin mietin, että mulle itselleni henkilökohtaisesti tärkeintä on se kaunioiden jakaminen, kun hän niiden ihmisten kanssa kerroo, että mä laitan ne ikkunat. Onko sitä, kun sä olet tutkittu arkeistin rikkaan, että onko se semmoinen huomio, että me halutaan jakaa toisten kanssa omaa kauneusrutiniamme? Kyllä mä uskon, että on, ainakin osa näistä on. Osahan voi olla sellaisia, että halutaan todellakin pitää sitten ehkä, niin kuin ne on jollain tavalla. Mutta kyllä mä näen, että on. Että mulla oli esimerkiksi tämä lähiliikennekondukteuri Jonna, joka otti valokuvia juna-asemilta, joissa hän oli. Ja hän kertoi muun muassa Tapanilan asemasta, jolla on tosi surullinen tausta. Siellähän on ollut näitä teini-ikäisten itsemurhia. Että siellä on tosi huono maine Tapanilan asemalla. Niin hän oli ollut aamulla siellä. Ja siellä oli noussut sumu. Ja se oli ihan maakinen hetki. Hän oli vanginnut sen. Ja hän oli halunnut näyttää täällä kuvalla omalle työyhteisölle, kuinka kauniin se on. Ja moni he sanoo, että heillä on ajatellutkaan, kuinka upea se paikka itsessään on. Ravintolasta ravintolapäällikkö Pipsa kertoi siitä, että heillä oli semmoinen, että vuorotellen jokainen saa toivoa lempiruokaa. Ja hänen lempiruokaa on nakkikastike. Ja kuinka oli ihanaa, että hänellä oli valmistettu nakkikastiketta ja perunamussia. Ja kuinka hän vieläkin, kun oli se haastattelu, siitä oli viikko, että kuinka hän vieläkin alkoi tämä naurottaa. Ja hän tuli niin hyvälle tuulelle, että joku oli ajatellut siinä. Ja kaikki oli kuulemma nauranut ja ilakoinut, että nyt sai Pipsan nakkikastiketta. Nyt on kinkkinen kysymys vielä tähän tehtäväan. Eli jos sä mietit, kun sä olet työalien estetiikan ehdoton asiantuntija, niin mikä on sun kauneen kokemuksesi? Se varmaan kyllä liittyy johonkin tällaiseen työn merkityksellisyyteen. Näitähän on tällaisia tutkimuksia, joissa on tutkittu vaikka professoreiden työtä. Ja siinä on todettu, että on pystynyt jotain välittämään, jotain erityisen. Kyllä mä sanoisin, että coachingiin tai työnohjaukseen tai sellaiseen hetkeen, jos mä oon pystynyt jollain tavalla kokemaan, että mä oon jollain tavalla pystynyt tuomaan jotain erityistä lisäarvoa sille ihmiselle. Kyllä ne on varmaan ehkä kaikkein sellaisia merkityksellisempiä ollut. Mä näkisin, että semmoiset. Kyky aistia sitä kauneutta. Se tekee siitä erittäin tarvukkaa siitä hetkestä. Kyllä. Ja semmoiset, mihin kaikkeen me kiinnitetään huomiota. Siis sehän on ihan huikeeta. Kyllä. Ja jos sitten tullaan siihen tarinan, eli tämän keskustelukulttuurin kehittäminen, että puhutaan. Voidaan ottaa ihan puheeksi vaikka, että minkälaisia kokemuksia. Koska se myös tekee sen, että nyt me tässä hetkessä jo huomattiin, että me ollaan. Ettei me enota tästä housusta, että just pysyä. Että innostutaan, että kun kuulee toisen, niin sitten tulee myös se samaistumispinta. Kyllä. Että mulla on sama kokemus ja sitten tavallaan se tulee se oivallus. Kyllä. Tai siis huomaa, että hei, mä huomasin itse. Me en ole hirveästi miettinyt tuoksujen merkitystä työnteossa. Toki tämmöiset silakkalaatikko ja kaalilaatikko, ne on aina tuoksuja, jos on työympäristön muutos. Tai ehkä leikkisästi sanottuna. Mutta näiden hyvien tuoksujen merkitys esimerkiksi. Että jos sä oot omassa työtilassa. Tai tuoksuttomuus, joka on jollekin. Että hei, tää onkin itse asiassa uusi näkökulma. Että miksi mä en ole tätä miettinyt? Mitä kaikkea mä voisin saada tästä mun arvosta? Joo, tosta nousee niin monta kokemusta, että jotkut asiakkaat on tuoksunut ihanaa. On siis mukava tehdä töitä, jos asiakas on huoliteltu tuoksuja. Joo, kyllä. Joo, meillä on aina sitten tässä lopussa tämmönen kysymys. Joka on kaikille meidän vieraille esitetty. Että mitä et vois sietää? Mä en vois sietää semmoista pomottamista. Se on varmaan sellainen. Pomottamista ja sit varmaan sellaista muiden alaspäin laittamista. Epäoikeudenmukaisuutta. Ja mitäs meillä Heidi jäi mieleen nyt tässä? Mitä nostoja tehtäisiin tästä Johannan vierailusta? Siis paljon, paljon hyvää asiaa. Tässä vähän innostun, niin se tekee sen reflektion haatuvaksi. Avataksä niin me pääsemme? No minulle tuli semmosena sanana, niin tuli tää työelämän lempeä vallankumous. Mitä sä teet kyllä hienosti omalla työläsi. Että tää on todella tärkeä aihe. Ja juuri nyt kun meillä on tämmöset ankeet ajat jotenkin. Tähän aikaan ja työyhteisöihin. Niin tää tuo sitä lempeitä vallankumousta, jos otettaisiin käyttöön. Ja sulta tuli tosi paljon hyviä vinkkejä tähän. Ja ennen kaikkea sun ihana kirja on ilmestymässä. Johonka ainakin itse innostaa tarttua tosi, tosi, tosi innostuneesti. Hauska puolella. Mä jään miettimään sitä yhteisyyden ja estetiikan. Sä sanoit mikä se oli se kehittäjä, Juri. Saito. Juri Saito, joo. Eli ne on saumattomasti yhteen. Niin mä jään sitä vielä miettimään, että se on todennäköistä. Mutta miten sitä sais tätä jotenkin näkyvämmäksi. Mä koen jotenkin sillä tavalla, että meillä ei ehkä vielä osata tarpeeksi arvostaa niitä vanhoja tiloja mitä meillä edelleen on. Totta kai uudetkin tilat. Ouli on esimerkiksi hyvä esimerkki. Tämähän on tosi kiva. Mutta siis miten sen eettisyyden ja esteettisyyden saisi enemmän näkymin. Tää jää mua näkymään. Nythän meillä on se tilanne, on ihan melkein pakko sanoa, että junamatkalla kun näitä työmatkoja tehdään. Mielenkiintoisia ihmisiä. Oli tällainen keskusteluhenkilön kanssa, joka tutkii näitä tai tarkastelee näitä Suomen hylättyjä. Miten paljon meillä jää nyt tyhjiä tiloja. Hän sanoi, että se on meidän suomalaisten veromaakseen suurin omaisuus. On nämä tyhjiksi jäävät tilat. Nythän puhutaan just terveysasemista. Miten paljon ne jää. Niitä lopetellaan ja jää tyhjille. Niitä on Suomessa paljon. Tuli vaan tästä mieleen tämmöinenkin. Ihan eettisesti. Että sitten näitä ruvetaanko purkamaan. Vai mitä näille tehdään näille tiloille. Kun nosti tuon eettisyyden. Ja tuon kestävän kehityksen näkökulmasta. Rakennusteollisuushan on yksi keskeisiä toimijoita, jossa jos halutaan rakentaa kestävämpää maailmaa. Niin siellä, että minkälaisia materiaaleja, kuinka paljon ne voidaan hyödyntää. Ja mikä on se rakentamisen laatu. Mitä voidaan ennen kaikkea kierrättää ja oppia tavallaan tästä kiireistä. Että kysymään vähän liinimukaa viisi kertaa, miksi ennen kuin muutamme. Ja sitten jos me muutetaan ja tämä tilaa, niin voiko niille sitten tehdä jotain. Että se on semmoinen ajatus. Aivan. Me varmaan sitä voidaan ratkaista. Mutta se, että me ollaan saaneet tässä keskustella. Johanna, sun kanssa olin tästä kirjasta, jota on tosi arvokasta. Ja odotamme sitä innolla. Ja tällä hetkellä tietoa, että se olisi ilmestymästi on mikä. Se on maaliskuun lopussa. Maaliskuun lopussa. 28.3. jos oikein muistan. Mutta siis sanotaan varmuudeksi, että maaliskuun lopussa. Ja tosiaan se tulee sitten, kun tullakseen. Se julkaiset siitä sitten lisää tietoa. Ehdottomasti ja toivottavasti siitä kuullaan mahdollisimman paljon eri puolella. Kiitos, että mä sain tulla tänne. Tämä oli tosi mukava. Ilo oli meidän puolella.
