Details
Kolme ääninäytettä 1) tietokirja 2) rikosromaani 3) nuorten fantasiakirja. Lukijana Taina Kivelä. Ääninäytteet nauhoitettu työhuoneessa, raitaa ei ole editoitu, jotta kuunteija saa kuvan siitä, kuinka paljon editointia tarvitaan. Äänitys on välillä keskeytetty ja palattu taaksepäin virheen poistamiseksi.
Comment
Kolme ääninäytettä 1) tietokirja 2) rikosromaani 3) nuorten fantasiakirja. Lukijana Taina Kivelä. Ääninäytteet nauhoitettu työhuoneessa, raitaa ei ole editoitu, jotta kuunteija saa kuvan siitä, kuinka paljon editointia tarvitaan. Äänitys on välillä keskeytetty ja palattu taaksepäin virheen poistamiseksi.
Listen to Taina Kivelä kolme ääninäytettä by Taina Kivelä MP3 song. Taina Kivelä kolme ääninäytettä song from Taina Kivelä is available on Audio.com. The duration of song is 14:00. This high-quality MP3 track has 265.975 kbps bitrate and was uploaded on 9 Aug 2023. Stream and download Taina Kivelä kolme ääninäytettä by Taina Kivelä for free on Audio.com – your ultimate destination for MP3 music.
Comment
Loading comments...
The transcription discusses the concept of utopia, which is an unrealistic ideal society. It also mentions famous examples of fictional utopias like Paradise, Atlantis, Eldorado, and Shangri-La. The second part of the transcription talks about the role of the state and markets in complementing each other. It mentions that a functioning market economy requires a minimal state, but also highlights the problems associated with market functioning and the need for a larger role for the state. The third part of the transcription is from a crime novel called "Enkelityttö" by Taina Kivelä, where a man visits a restaurant and asks about a former employee named Laila Heikkilä. The fourth part is from a fantasy novel called "Turjan taara" by Lasse Keso, where a group of boys and a nun witness a storm that destroys a golden star on a building's roof. Paina Kivelä, ääninäyte 1, tietokirja Sixten Korkman, talous ja utopia Kappale 1. Mitä on utopia? Elämä ilman saavuttamattomia ihanteita olisi tylsää, elämä utopiassa olisi helvetillistä. Arkikielessä utopia on todellista pohjaa vailla oleva kuvitelma, unelma tai pilvilinna, saavuttamaton ihanne. Erityisesti sillä on tarkoitettu epärealistista ihanneyhteiskuntaa. Kreikan kielestä tuleva utopia on sananmukaisesti kaikka, jota ei ole. Nykyisen merkityksensä sana sai 1500-luvulla, jolloin Serge Thomas More vuonna 1516 julkaisi kirjan Utopia, joka kertoo kuvitteellisesta Atlantin valtamerellä sijaitsevasta ihmeellisyyttä maailmasta. Utopiat ovat usein kaipuuta täydellisyyteen ilmaisivia tarinoita tai myyttejä ilman kytkentää todellisuuteen. Ne voivat kuitenkin myös olla tarkoitushakuisia projekteja ihanneyhteiskunnan synnyttämiseksi. Edelliset utopiat ovat esittäjänsä kannalta kaukaisia maantieteellisesti ja tai ajallisesti. Kuten Unto Monosen tangon Satumaa ne sijaitsevat Aavanmeren tuolla puolen. Toteutettavaksi tarkoitetut utopiat jäävät nekin haaveiksi. Pyrkimykset niiden toteuttamiseksi ovat epäonnistumisen lisäksi johtaneet lukemattomia ihmisiä koskeviin murhennäytelmiin. Myyttiset ja ohjelmalliset utopiat Tunnettuja esimerkkejä kuvitteellisista utopioista ovat Paratiisi, Atlantis, Eldoraado ja Sangrilaa. Paratiisi viittaa toisaalta kaukaiseen tulevaisuuden taivaaseen ja tarkoittaa silloin Jumalan ja Enkelien sekä autuaiden vainajien olinpaikkaa. Toisaalta Paratiisi viittaa kaukaiseen menneisyyteen eli Raammatun vanhan testamentin kuvaamaan Edenin puutarhaan, jossa Aratemi ja Eeva elivät viattomuudessa ja onnellisuudessa työnteon rasittamatta, kunnes heidät karkotettiin syntien lankeamisensa jälkeen. Sen jälkeen leipä oli hankuttava kovalla työllä ja otsa hiessä maasta, joka kasvoi orjantappuraa ja ohdakkeita. Atlantis on myyttinen noin 9000 vuotta sitten mereen uponnut saari. Siitä kertoi ensimmäisenä Plaaton, jonka mukaan se oli aikoinaan maailman mahtavin valtio. Atlantis oli luonnonvaroiltaan rikas, sivistys oli siellä saavuttanut korkeamman tason kuin missään muualla, ja sen hyveelliset asukkaat elivät rauhassa ja yhtäkylläisyydessä. Kappale 3. Valtio ja markkinat Markkinat ja valtio täydentävät toisiaan. Yksilön vastuun ja kollektiivisen toimivallan välistä rajakoskeva kiista on politiikan olennainen sisältö. Tämä luku käsittelee markkinatalouden ideaa sekä valtion moninaista roolia. Lakia ja järjestöstä ylläpitävä niin sanottu yövartija-valtio on toimivan markkinatalouden edellytys. Markkinatalous on vuorostaan tehokkain mekaanismi vauraiden luomiseksi, mitä ihmiskunnan historia tuntee. Markkinoiden toimintaan liittyy kuitenkin useita ongelmia, jotka perustelevat yövartijatehtäviä laajempaa valtion roolia. Käytännössä valtio harjoittaa säätelyä ja kerää veroja sekä rahoittaa veroilla ja mahdollisesti velanotoilla julkisia palveluja, tulosiirtoja ja tukiaisia. Julkinen sektori turvaa oikeusvaltion ja ihmisoikeudet, mutta laajaksi kasvaessaan se voidaan nähdä myös yksilön vapauden ja talouden tehokkuuden kannalta vaarallisena. Oma teemansa on, että markkinatalouden ytimen muodostava rahoitusjärjestelmä herättää muusta markkinataloudesta poikkeavia ongelmia, jotka pahimmillaan ravistavat koko kansantaloutta ja yhteiskuntaa. Ääninäyte 2. Rikosromaani. Taina Kivelä. Enkelityttö. Luku 1. Mahdotonta rakkautta. Tuolla se taas istuu, minun pöydässäni, muori tarjolia sanoo tuskastuneena. Minä en ymmärrä sen suomea, menisit sinä kun osaat venäjää, hän pyytää vanhemmalta kollegaltaan. En minä sitä kovin hyvin osaa, voisit sinäkin sen verran opetella, kollega tiuskaisee, mutta lähtee silti kohti pöytää, itse asiassa oikein mielellään. Mustaan pukun ja hunajan väriseen puolupaitaan sonnostautunut mies sopii ravintolan keltaisiin oranssiin funkkistyyliin kuin mallimuotilehden lavasteisiin. Charmantti, sopusuhtaisen, lihaksikas ja komea. Ehkä entinen tanssija nainen miettii. Sopisi hyvin myös diplomaatiksi, mutta silloin hän puhuisi suomea hyvin ja muitakin kieliä. Tarjoilija sipaisee peilin ohi kurkiessaan, korkeasta kampauksestaan karanneet mustat hiukset paikoilleen, vetää vatsansa kiinni selkärantaan ja virittää viekoittelevaksi tarkoitetun hymyn kirkkaan punaisille huulilleen. — Mitä saisi olla? — hän kysyi venäjäksi. — Mies pilaa teetä, voisarven ja vadelmamarmeladia ja appelsiinimehua vastapuristettua, jos on. — Onhan toki. Tämä on laatu ravintola. Kun tarjoilija tuo tilauksen pöytään, mies kysyy kohteliasti, voisiko rouva istua hetkeksi. Hän haluaisi vaihtaa rouvan kanssa muutaman sanan. Sali on melkein tyhjä, luunnosaika ei ole vielä alkanut. — Ehkä pieneksi hetkeksi, nainen myöntyi ilahtuneena ja istuu miestä vastapäiltä. Vieras alkaa puhua vuolasti, venäjää ja kummallista suomea sekaisin. Kun nainen vihdoin ymmärtää hänen asiansa, lämmin hymyyt muuttuu viralliseksi. Hänen tekisi mieli kieltäytyä kosonaan, mutta uteliaisuus voittaa. Minä sain keittiömestarin, hän saattaa muistaa. Keittiömestari on utelias hänkin, tulee saliin miltein juoksujalkaa ja pyytää tarjoilijaa kaatamaan kahvit kaikille. Keskustelu käy vilkkaana, mutta asia etenee vaivalloisesti. Vieras ymmärtää jonkin verran suomea, mutta keittiömestari ei, sanakaa venäjää. Tarjoilija yrittää kääntää parhaansa mukaan. Mies etsii elitessä tammikuussa 1970 työskennellyttä tarjoilijaa, jonka nimen hän kirjoittaa Helsingin Sanomien laitaan, yritettyään ensin turhaan lausua nimeä tunnistettavasti. Teksti on kömpelöä, latinalainen kirjaimisto on venäläisille miltei ylivoimainen. Laila Heikkilä, en muista sen nimistä, keittiömestari sanoo ja puistelee pettyneenä päätään. Tarjoilijakaan ei muista, mutta hän tulikin taloon vasta 70-luvun puolivälissä. Ehkä Laila oli jo lopettanut, noihin aikoihin henkilökuntaa tuli ja meni kiuhaan tahtiin. Josko naisen nimi tai ajankohta ei ole oikea, sitä on kuitenkin melko pitkä aika, nainen ehdottaa. Vieras on kuitenkin aivan varma kaikista tiedoistaan. Hänen äitinsä työskenteli täällä myös, keittiössä, en tosin tavannut häntä enkä valitettavasti muista rouvan nimeä, mies kertoo. Saara Heikkilä, keittiömestari ilahtuu, hänet muistan hyvin, oli meillä kokkina yli 30 vuotta. Pääsi eläkkeelle laman ollessa pahimmillaan, lähes 10 vuotta sitten. Voisitteko ottaa rouva Heikkilään yhteyttä, haluaisin tavata hänet, vieras innostuu. Saara on jo kuollut, sitä on pari vuotta, tai ehkä kolme, keittiömestari pahoittelee. Vieläkin suututtaa, ettei editen väkeä kutsuttu hautajaisiin, lehdestä piti kuolinilmoitus lukea. Suuttumuksen myötä miehen muisti virkistyy. Nyt muistan tyttärenkin, Laila oli meillä ekstaina muutaman vuoden. Hyvän näköinen nainen, kurvikas, ei kovin nopsa tai näppärä, mutta hiljainen ja kohtelias. Asiakkaat pitivät kovasti, erityisesti miehet. Nyt tarjolijakin muistan. Hänhän oli, tai siis hänellä oli, jonkinlaisia ongelmia. Terveyden kanssa, nainen kiertelee, viinan kanssa, täsmentää keittiömestari, jota ei hävelleisyys vaivaa. Taisi livahtaa talon rahaakin omaan taskuun jokin aikoina. Sitä minä en usko, tarjolija närkästyy. Kollegan rikkeet johtavat helposti epäluottamukseen kaikkiaan kohtaan. Keittiömestari ja tarjolija jatkavat kiistelyään ja muisteluaan. Peräs ei pysy keskustelussa mukana, mutta odottaa tulosta jännittyneenä. Varasti tai ei, ei ollut lailassa kehumista kuitenkaan. Siksi saara ei hänestä puhunut, ja mekin unohdimme hänet, keittiömestari sanoo. Mutta sitä toisesta, se saarin toimitteesta, hän jaksoi jauhaa loputtomasti tarjolijahuokaa. Ei se ollut saaran tytär, vaan lailan. Lapsenlapsia taisi olla kaksi. Toisesta ei juuri juttuja kerrottu, taisi olla äitinsä jäljillä. Mutta toimitteesta kyllä. Mikäs sen tytön nimi olikaan? Joku S-kirjaimella alkava, samantapainen kuin saara. Saimi tai Salme, tarjolija yrittää. Ei, se oli melko erikoinen nimi, jokin Lappiin liittyvä. Salla, tarjolija ehdottaa innokkaasti. Ei, ei sekään, mutta tunturi se oli kuitenkin. Saana molemmat muistavat yhtä aikaa, tyytyväisenä oivallukseensa. Ääninäyte kolme. Nuorten fantasiaromaani. Lasse Keso, Turjan taara, Kultainen solki. Auki taivaan kirjokansi, auki pohjolan virajat. Syöksy solki tulivirtaan, rutjan koskehen kovahan. Matkaa revon majasille, nouse noitien noroille. Sade piiskaa vanhaa tiilikattoa ja saa räystäskoudut ja kadut tulvimaan. Iso kullattu tähti vaappuu holtittomasti korkean tangon päässä puolelta toiselle. Tuulen riekoteellessa sitä, se natisee ja paukkuu, kun pisarat hakkaavat sen kulunutta kylkeä. Tuuli yltyy myrskyksi. Mereltä ryömii yhä paksumpia ja mustempia pilviä öisen kaupungin ylle. Ne kasaantuvat leimahdellen vanhan rakennuksen yläpuolelle. Yhtäkkiä tango pingoittuu, kun valtava magneetti repisi tähtiä kohti raivoaavaa taivasta. Taivas halkeaa. Kirkas välähdys. Kratum! Koko kortteli vapahtaa ja hiljenee. Hajoneella tiilikatolla ei ole jäljellä kuin hehkuva, sateessa sihisevä kuparitanko ja palaneen kärry. Kappale 2 Aamun hämärässä kymmenen poikaa ja mustaan kaapuun pukeutunut nunna seisoivat vanhan rakennuksen portailla ja tuijottivat katonharjalla sojottavaa vääntynyttä tankoa. Irronnut kouru hakkasi tuulessa seinää ja roiski vettä heidän kasvoilleen. Kattotiilet tangon ympärillä olivat murskana. 12-vuotias Samuel seurasi roikkuvan räystään alta lähtevää, maahan asti ulottuvaa syvää railoa mustuneessa seinässä. Hän pyyhkäisi sateen kastelemat, pitkät vaaleat heukset kasvoiltaan nähdäkseen paremmin. Näkymä oli kuin suoraan katastrofi-elokuvasta, predaattorin kynsien jäljiltä. Ja katolla ollut pronssinen tähti oli kadonnut. Pysyvästi. Samuel miettii, että on olemassa asioita, jotka oikeastaan huomaa vasta sitten, kun ne puuttuvat. Hän oli kävellyt satoja kertoja tähden alta, eikä ollut sitä varsinaisesti katsonut. Mutta nyt kun se oli yhtäkkiä poissa, se huusi olemassaoloaan. Minä olin satoja vuosia täällä. Miksi te nyt vasta katsotte? Yleensä salama iskee korkeimpaan mastoon. Nyt se oli osunut Dublinin tuhansista matallista antenneista juuri tähän. Miten se voi olla mahdollista? Ja millä voimalla oli iskenyt? Paineaalto oli hajottanut rakennuksen ylimmän kerroksen arvokkaita lyijylasimallauksia. Ihan sairasta shippiä, ilmoitti yksi jengiläisistä Samuelin takana. Ihan paska tähti, hyvä et räjähti, komppasi toinen, jonka silmäkulmaan oli tatuoitu kaksi kyyneltä. Tässä oli joskus joku yhden tähden hotelli, kuului hupun sisältä. Webassas on yhden tähden hotelli. Huppupää hyökkäsi toisen kimppuun. He törmäsivät Samuelin niin, että tämä lensi kuralletäkköön. Idiotti! Tsunami! Aina jaloissa! Lopettakaa! tärjäisi nunna ja yritti selvittää leviävää tappelua läpsymällä muutamaa lähintä poikaa. Tuloksettu. Lopettakaa! huusi Roy, muita koukkaampi poika. Roy päästi etuhampaidensa värissä olevasta raosta pöllömäisen huhuilun. Siitä tunnisti, että puhuja oli juuri hän. Pojat hiljenivät. Tässä on ollut sen korisjengin, A. L. N. Allstarsin, päämaja. Ja se, joka ei usko, saa sanoa sen Mr. Big Bossille. Roy oli pojista isoin ja pelättyin. Hänellä oli kaulassaan paksuimmat riippukset. Vai mitä, killisilmä? Haluutsä tavata Mr. Big Bossin? Mr. Big Bossin, Roy huusi Samuelille, joka pyyski kuraa housuistaan. Mr. Big Boss oli Dublinin pelättyin jengiläinen ja Roy ihaili häntä. Nimitys killisilmä taas oli tullut siitä, että Samuelin toinen silmä hieman karsasti. Karsastusta ei juurikaan huomannut, mutta se riitti kurmutuksen aiheeksi. Killisilmä menee aina sanomaan jotain fucking tyhmää tai tsunami maista. Eilisen mukiloinnin jäljet olivat vasta ilmistymässä Samuelin vasemman silmän alle.
There are no comments yet.
Be the first! Share your thoughts.
