Viding ja Kivastik

The podcast features a discussion with Maarit Mopsanen, a literature and language teacher, about her interest in Estonian literature. She has read many poems by Elo Weiding, a Finnish-Estonian poet known for his societal and boundary-breaking poetry. Weiding has published several books of poetry and prose. Mopsanen has recently read Weiding's collection of translated poems called "Tuhannelle äänelle" and found them thought-provoking and ironic. Weiding also incorporates his own identity and the character of Rosalinda-Tripla in his poetry. The concept of "ulkovirolainen" or "outside Estonian" is also discussed, referring to those who have left Estonia and their influence on Estonian literature. Weiding challenges readers with his poetry, addressing themes such as mental health issues and societal expectations. Kirjallisuuden ja äidinkielen opettaja Maarit Mopsanen. Me ollaan keskusteltu sun Viro-innostuksesta tässä podcastissa, jonka nimi on Elämäntapana hurahtaminen. Sä oot kiinnostunut myös virolaisesta kirjallisuudesta. Ja olet lukenut paljon esimerkiksi tallennalaisen runolia Elo Weidingin runoja. Hänhän on tämmönen liki 50-vuotias, taiteilijaperheeseen syntynyt. Isä oli kirjailija, äiti musiikinopettaja ja sitten vielä isovanhemmat oli kielenkäyntäjiä. Ja on tämmönen hyvin ysteiskunnallinen runoilija ja monimielinen ja pyrkii rikkomaan rajoja. Runokirja 3.14 ja proosaa 4-5 kirjaa suurinpiirtein julkaisu. Mitä kirjoja sä oot nyt lähiaikoina lukenut Weidingiltä? No mä tosiaan, ensinnäkään mä en oo paljon lukenut virolaisesta kirjallisuutta, mä oon ihan alussa tutustumassa. Ja tavallaan niin kuin useimman vähän niin kuin toimii vähän niin kuin extemporeen. Ja tos syksyllä oli sitten täällä Oudissa, me ollaan nyt Oudissa puhumassa, niin oli semmonen käännös runojen kääntämisen. Jokin semmonen keskustelutilaisuus ja tulin sitten tänne ja Elo Weiding oli paikalla. Hän on myös kääntäjä, kääntänyt Suomesta viroksi esimerkiksi Haavikkoa ja Saarikoskea. Ja sitten Elo Weiding myös lausui omia runojaan muutaman siinä. Ja ostin sitten häneltä tämän Tuhannelle äänelle, joka on nyt tämmönen iso kokoelma eri kokoelmista suomennettuja runoja. Niin eli Elo Weiding hän on jo 90-luvulla aloittanut tämän uransa. Hänhän on ollut suomalaisen kustannustoimittaja, kirjailija, runoilija ja Tommi Parkon kumppani. Ja he 97 vuonna jo kun tutustuivat, niin hän oli jo silloin julkaissut viisi kirjaa. Joo ja sä olit lukenut sitten, että oli suomennettu se paljastuksia kokoelma tai siitä ainakin on jotakin suomennettu aikaisemmin, että sitä mulla ei ole ollut luettavana. Mutta me huomasimme, kun me vertailtiin meidän runokokeilmia, niin meillä oli samoja runoja myös osittain. Ne Rosalinda-Riipla-runot esimerkiksi oli yhteisiä. Ja semmoisen yhden ainakin Elo Weiding lausui silloin Oodissa. Milloin hän oli Oodissa? Se oli nyt syksyllä 2023 juuri. Okei, kun ajatellaan Elo Weidingia runoilijana, niin hänestä on sanottu, että hän ei koe tarpeelliseksi olla lyyrinen tai kaunis ilmaisussa. Mitä sä ajattelet? Mä luen nyt vaan, tai siis tulkitsen jotenkin noiden runojen kautta. Eli siellä myös krisisoidaan. Siellä on koko ajan vähän semmoinen enemmän tai vähemmän ironinen ääni, kenen ääni se nyt ikinä onkaan. Hän itsekin leikittelee tavallaan sillä omalla minällä ja omalla nimellä. Elo Veellä on kirjoittanut runojakin. Ja sitten rinnastaista Rosalinda-Riiplaa. Mitä sä kysyitkään? Miten sä koet sen? Sen, että? Hänen runot. Niin, siellä on aina semmoinen ironinen ääni. Ja sitten just sä puhuit siitä kauniista runosta. Että mäkin olen miettinyt jonkin verran sitä perinnettä, joka virolaisilla on ollut. Ja sitten mun mielestä Hannu Oittisen tuossa Elo-lehdessä olleessa arvostelusta tästä uudesta suomennosvalikoimasta. Niin kastoistuu vähän se semmoinen, että lokeroidaan Elo Wearing nimenomaan naisrunoilijaksi. Ja näissä runoissa tässä tuhannelle äänelle kokoelmassa, niin niissäkin tulee esiin se, että runoilijan täytyy. Yleisö odottaa sitä, että pitäisi runoina olla jotenkin kauniita ja merkityksellisiä ja antaa viisautta. Ja sitten tavallaan musta tuntuu, että koko ajan näissä runoissa nimenomaan rikotaan sitä odotusta. Joo, että hän rikkoo nimenomaan, että jos meille on annettu joku tietynlainen kuva maailmasta, niin hän haluaa rikkoa sen. Joo. Ainakin tämmöinen kuva mulle on tullut. Ja sitten jos yrittää saada hänestä kiinni jotenkin henkilönä, niin hän kyllä senkin hyvin herkästi se tunnet, että sä et päässyt hänestä perille ollenkaan. Et jotenkin nää ensimmäisten, nää mitä mä oon lukenut, nää paljastuksia täällä, näitä alkupäin julkaistuja runoja, niin tuntuu, että ne on semmosia kokeilevia. Et siinä ei pääse ollenkaan hänestä ihmisenä perille, kun sit taas ruvetaan lukemaan vähän pidemmälle niitä. Esimerkiksi kun käytiin läpi sitä Helsinki runoa, mikä oli, mikäs koko ajan se olikaan, se oli joku meidän... Se oli meidän paremmassa maailmassa. Oliks se joku 2009 tai 2010 julkaistu koko ajan? Joo, 2009. Joo. Ja tota noin, niin sit sä puhuit tästä Rosalindatriipistä. Tripla. Tripla, anteeksi, mä oon jo itse päätänyt sen. Niin tota noin, niin mitä se Rosalinda tripla, niin mitä se tekee, mitä se vaikuttaa noissa runoissa tai miten se vaikuttaa niihin runoihin? Niin, siis tota, joo ne oli vain itsekin hauskoja esityksiä. Varsinkin kun hän lausui itse sillä lailla ironisesti ja voimakkaasti ja reippaasti. Ja tavallaan kun täälläkin puhutaan välillä röyhkeydestä ja olen suhtautunut Rosalindatriiplaan ylimielisesti ja huonosti ja röyhkeästi. Joo, että hän tahallaan kun sekoittelee vähän sitä omaa nimeään ja sitten Rosalindatriiplaan, mutta Rosalindatriipla on ainakin ihan erinäköinenkin. Ja sitten toisaalta runoissakin sanotaan, että Rosalindatriipla ei ole kirjoittanut näitä runoja eikä ehkä sitten se eloveekään. Että itse en sillä tavalla etsikään sitä henkilöä sinänsä, sitä runoilija henkilöä tai sillä tavalla juuri opetankin opiskelijoita, että sen tekstin täytyisi puhua itse puolestaan. Että ajattelisi se tavallaan mitä tahansa se runoilija itse, niin sitten se teksti puhuu kuitenkin osittain samoja asioita ehkä ja sitten ei. Että ei voi tietää koska runoja luen fiktiona kuitenkin. No se on kyllä ihan hyvin. Hyvin tuota noin, niin jälkeen se Rosalindatriipla on tavallaan sellainen, joka vierailee vähän niissä runoissa. Niin mä en tiedä, näissä myöhemmissä ei enää ja esiintyykö hän sitten niissä, koska mehän ei, suomalainen yleisö ei sitten tiedä näitä, ei tunne näitä, koska niitä ei ole sillä tavalla kaikkia runoja käännetty. Ja itse asiassa mä tapasin sitten myöhemmin tuon Elo Weidingin ja puhuttiinkin tästä, että hän on tehnyt mitallista runoutta aikaisemmin myös. Ja ehkä siitä voisi kuvitella taas, että varmaan aika leikitellen, mutta niitä on sitten vaikea kääntää suomeksi. Okei, eli tuota noin, ja sitten sä puhuit näistä ulkovirolaisista, että niitä, että se Rosalindatriiplakin on ulkovirolainen. Mitä se käsitte ulkovirolainen nyt on? No, sekin on mulle vähän epäselvää, että se on samallaan kiinnostavaa. Ja mäkin vähän otin selvää siitä, että silloin tosiaan 40-luvulla, kun virus miehitettiin, virolaisia pakeni pois virosta. Enemmän kuitenkin Saksaan, mutta sitten jotenkin mä aina miellän näitä ruotsalaisia. Ja ruotsalaisia muutenkin virossa on pysyvästi ollut viron ruotsalaisia, niin kuin meillä suomen ruotsalaisista on olemassa myös viron ruotsalaisia. Sitten se on sillä tavalla myös suomalaisilla aika hauskaa ajatella, että ruotsalaisetkin ovat tässä mukana. Niin, että ne on sitä parempaa kansaa. No joo, siinä esimerkiksi on Nepalon, kun mä olen viimeksi lukenut Nepalua ja loputtomuusromaa, niin sielläkin mainitaan ulkovirolaisia. Se on tietty ryhmä, ja siinä nimenomaan tulee se esiin, että eipä ne siellä ulkosaarella tosiaankaan kauaa viihdy, vaan menevät sitten niihin parempiin oloihin. Ruotsiin, missä talot on hienoja ja paremmin rakennettuja kuin ehkä sitten virossa. Okei, se onkin aika, mä myös jotenkin ajattelin ulkovirolaisia. Mulle tuli mieleen se ulkopuolisuus, mitä Suomessa on runoissa ja paljon käsitelty myös muutenkin kirjallisuudessa. Mutta joo, siis en tiedä siitä mitään, mutta voisi kuvitella, että tavallaan sitten ne, jotka tulee käymään virossa, jotka asuu jo muualla, että ihan sama suomalaisi, jotka asuu esimerkiksi Amerikassa tai Ruotsissa, tulee käymään. Sitten aina tulee jotenkin semmoisia jännitteitä sitten niiden välille, jotka asuu siellä tai ovat olleet pois. Toki tuli tämäkin mieleen, kun sitten vaan ihan muutama kuukausi sitten kuulin siitä, että Elo Weiding on ollut naimisissa suomalaisen kanssa, että ehkä hän itsekin voisi osaltaan. Suoraan mikään hahmo tai jokin minä ei välttämättä noissa runoissa ole se runoilija itse tai sen oma ääni. Tokio sitten kaiuttaa semmoisia teemoja, että haluaa tuoda esiin niitä ihmisiä, jotka voi huonosti esimerkiksi Sallinnassa, kunka siinä oli sellainen runo, jossa sitten nuoret, jotka voi siellä lähiössä huonosti, niin menevät mereen. Ja sitten oikeasti kävelevät sinne, tekevät itse murhan. Näin sen tulkitsin, että on paljon samoja. Tämä Rosalinda Tripläkin voi olla semmoinen monenlainen hahmo myös. Myös ehkä röyhkeä ja myös sitten tekee kaikenlaisia erilaisia asioita. Mä näen, että siinäkin on monta henkilöä samassa. Sitten me puhuttiin Helsinkirunoista, mikä tavallaan kertoo Helsingistä. Siinähän oli mainittu vaikka kuinka paljon ja mitä. Mitä mieltä sinä olet siitä, että hän haastaa lukijan? Onko se sinulle mielestäsi... Kyllähän hän varmaan kuitenkin kirjoittaa sellaiselle lukeneistolle ja sivistyneistölle. Tai niille, jotka lukevat ja haluavat tietää asioista. Helsinkirunossahan luetellaan, että Etelä-Haavan asunnossa on erilaisia psykologisia, psykiatrin kirjoittamia teoksia. Myös kaunokirjallisuutta olisi slinking-lukijaan viittaava. Se, joka tuntee niitä ajattelumalleja ja filosofioita ja näitä hahmoja niminä, lakan, aukeaa aina tietysti tietynlainen maailma. Mä just vähän googlailinkin jotakin niistä, että joku oli sellainen psykiatri, joka ajatteli, että skitsofreenia ei ole välttämättä sairausta. Oli just tällaisia radikaaleja ajatuksia tai psykoanalyyttisiä ajatuksia. Sitten tietysti lukija taas, sieltä nousee niitä merkityksiä, että halutaan nostaa tällaisia mielenterveyden ongelmia esille. Niin, että se Lying oli varmaan yksi niistä. Joo, se taisi olla just tämmöinen, että en itse ole perehtynyt siihen mitenkään. Enkä oikeastaan tuohon psykoanalyysiin kanssa, että mulla on kyllä hyvä ystävä, joka on. Sillä tavalla ne keskusteluissa aina vilastelee Freudit ja muut, mutta ymmärrän sitä maailmaa. Ja sitten myös, että se kiinnostus näihin mielenterveyden ongelmiin tulee esiin. Se tulee siellä jo kanssana, koska heillä on tämmöinen menneisyys. Niin. Tai tuntuu siltä. En tiedä, koska tämä ainakin meitäkin on yhtä lailla. Ja sitten voisi ajatella, että ihan niin kuin nykyihmistä ja tätä vähän monimutkaista maailmaa. Aika moni kokee Suomessakin, että elämme aika monimutkaisessa maailmassa. Kaikki on hankalaa. Joo, sellaista ahdistusta ja masentuneisuutta. Sehän on Suomen kansan tautita ja masennusta myös. Jos vielä omakohtaisuudesta, niin se, joka viittaa tuohon kokoelman nimenkin. Tämä nimi on tuhannelle äänelle, mutta sitten oli sille yhdelle äänelle. Eli tosiaan, eloviidingilla on ollut tämmöinen suuri tragedia, että isä on tehnyt itse murhan. Ja se on pitkä, pitkä runo, jossa ollaan tosi vihaisia välillä. Ja välillä tunnustetaan sitä rakkautta isälle. Ja sen tietysti lukee kyllä tämmöisenä oma elämäkerrallisenakin. Mutta se musta myös laajenee. Fiktion pitäisi aina laajentaa jotenkin yleispäteväksi. Ja runo voi mennä yksityisestä yleiseen ja yleisestä yksityiseen. Sitä se varmaan on katsossa. Eli melkein jokainen kohtaa lähempää tai kaukaa se itse murhan ja itse murhantekijän. Joo, ja tuli tuosta Helsinkirunnastakin vielä, että kyllä se voi olla myös hänen omaa. Ja onhan se hänen omaa kokemusta, mitä hän on lukenut. Hän on tutustunut niihin. Ja ne olivat erityisesti saksalaisia. Myös tällaisia psykiatreja ja psykoanalyytikkoja. Ja sitten sitä Laingista sulle tuli se, oliks hän nyt psykiatri vai psykoanalyytikko sieltä. Ja mä taas löysin Laing-nimellä saksalaisen tyttöbändin, mikä oli mun mielestä sellainen vähän jatsahtava ja ehkä vähän feministinen. Ja sitten vielä ruuan. Joo, se oli kyllä sitten jo, viittas filippiiniläiseen ruokaan, että siellä voi olla monenlaista asiaa. Mutta eikö se ole tarkoituskin, että runosta saa monenlaisia kuvia. Voisin ajatella, että voi laittaa sellaisia nimiä, joista osa on tuttuja. Harvalle lukijalle varmaan kaikki sitten on tuttua, varsinkin jos puhutaan erikoisaloista. Kyllä. Mutta ehkä sitten voidaan ripotella sellaisia nimiä, jotka saattaa alkaa kiinnostaa sitä lukijaa, jos se runo kiinnostaa. Tai se antaa meille assosiaatioita. Jotenkin tuntuu sitten välillä, että niitä oli vähän liikaakin siinä. Tai se oli tehty niin moninaiseksi. Mutta sitten toisaalta nämä nämä ihmiset on sellaisia, että ne pyrkivät olemaan niin jokapuolella ja joka paikassa fiksuja. Että ehkä tuntuu vähän siltä, että... Osa runosta on kyllä taas sellaisia aika yksinkertaisiakin. Että joku jouluruno oli sellainen, jossa yhtäkkiä joulun antamisen aikaa sitä toistetaan. Että myös sellaiselle toistolle jotkin runot perustuvat aika paljon. Niin ja mitä siitä sitten voi ajatella, että mitä se tarkoittaa. Niin. Ja ymmärtääkö ihminen itsekään tietoisesti kirjoittaa säännöt, mitä hän tarkoittaa. Että ei tarvitse näitä niin tietoisesti. Niin ja sitten lukijanakin. Että sitähän on vähän sen vankin, kun joutuu opettamaan runoanalyysejäkin opiskelijoille. Että aina pitää kauheasti miettiä niitä merkityksiä. Että sitten vaan esimerkiksi siitä joulurunosta, kun sehän suurentuu ja suurentuu ne kirjaimet, että joulu on antamisen aika. Niin sehän saa vaan jäädä soimaan. Ja sehän voi tulla taas jossain toisessa yhteydessä sille lukijallekin. Ja se voi naurattaa ja se voi lohduttaa. Koska siihen jouluun, niin kuin olen huomannut, kun nuo opiskelijat on kirjoittanut kans joulussa. Niin se on vähän semmoinen ristiriitaista aikaa ja semmoista vaatimusten aikaa myös. Ihan niin kuin kaikki lomat, että silloin kaikki vähän kulminoituu myös perheissä. Joo. No kun sä sanoit, että sä fanitat eloviidingiä. Olen sanonut. Olet sanonut. Että ainakaan olet eloviidingfani. Eikä kirjoitkin. Okei. Niin mä haluaisin tietää, että mikä niissä runoissa vetoasuu? Joo. Se oli taas ihan niin kuin sattuvaa. Mä tupsahtin semmoiseen runotilaisuuteen. Ja mä tapasin mun entisen opiskelijan, joka myös kirjoittaa. Ja sitten se vaan niin kuin totesi myös sen, että mä olin tänne niin kuin tuleen johonkin. Ja tota... No joo, mut ne runot, joita hän lausui, niin ne oli kiinnostavia. Ja sitten toisaalta, kun mulla oli tää Viro-innostus alkanut. Mä olin ollut silloin kesällä siellä kurssilla. Millä kurssilla? Nyt mä en usko. Nyt mä olin siellä Viron kielen ja kulttuurin kurssilla Tartossa. Joo. Ja niin tota... Onhan se tosi kiinnostavaa päästä sitten lukemaan jotakin nykyvirolaista kirjailijaa, joka sitten sattuu olemaan vielä nainen. Ja ne runot antaa sellaisen tunteen tosiaan, että tässä on sellainen voimakas ihminen, joka lausui tosi hyvin ja ironisesti ja riippaasti ja rohkeasti ja röyhkeestikin ehkä vähän. Se kiinnostaa, koska sitten kesällä oltiin luettu ja nähty kivastikin Taivaanportaat siellä Tartossa. Niin se elokuva. Joo, mä nähtiin se elokuva myöhemmin. Mä en nyt ehtinyt saada sitä kirjaa ennen sitä matkaa. Se oli tavallaan kuullut siihen kurssin ohjelmaan. Luin sen sitten myöhemmin, sen Taivaanportaat-romaanin. Sitten sä puhuit näistä naisten runoista. Siinä olisi joku sarja naisten runoista. Te olette viime kesänä keskustelleet muun muassa siitä, että virolaisen naisen täytyy olla huoliteltu ja hyvin puettu. Joo, kyllä siihen törmäs. Isäsiässä mun viromentori Järvi Lipasti sieltä Tuklas-seurasta, joka oli meidän matkanjohtaja kesällä. Itse asiassa me puhuttiin vähän siitä, että jos sanotaan, että pitää pukeutua jotenkin siististi, niin me nähdään virolaiset, silloin ne pukeutuu melkein kuin iltajuhlaan tai mustiin mekkoihin tai jotakin. Ja sitten suomalaiset kuulemma tulee sellaiseen tilaisuuteen usein urheilupaatteissa. Vipaistut markkut päällä. Niin, tai verkkarissa tai jotenkin. Ehkä täällä on taas se, että pitää aina miettiä, että missä me puhutaan, jos me puhutaan virolaisista. Ehkä semmoinen keskiluokkainen tai hyvin voiva virolaisväestö kiinnittää ehkä enemmän tämmöisiä huomiota. Mutta kyllä me vähän naureskeltiin tosiaan me kurssilaiset, että suomalaiset pukeutuu tosi paljon käytännöllisemmin, että on hyvä eteenpäin ja missä on mukava olla. Joo, se on kyllä ihan totta. Mutta voi olla, että myös sitten, että se estetiikka kärsii siinä. Joo, ja kyllä mä nyt muistan, kun on veroskäynnä, kyllä mun mielestä naiset on aika siististi puettuja. Mutta ei ehkä hirveän näkyvästi arkipäiväkuvassa. Niin. Ne on hirveän ilmeet on tiukat. Joo, mutta kaikki kurssilaiset kävivät esimerkiksi Kairi Wildersonin kaupassa siellä Tarton kauppamajassa. Onko se sitten näillä ehdillä tunnetut Kairi Wilderson? Joo, mutta sitten oli tosi vaikea luoda sopivan kokosta, kun ne oli aika pieniä. Pieniä. Että tämäkin on yksi. Kyllä, ei sitten ole tämmöinen lihominen tapahtunut taas meidän... Joo, ihan erilainen varmasti se geenistö on. Ja kyllä mä itsekin näen virolaiset enemmän eurooppalaisina kuin suomalaiset. No sitten sä, mulla jäi kiinnitty tähän huomiota, kun sä sanoit yhdessä tekstissä, että mikä me ollaan tässä kirjainvaihtoon vähän keskenään käyty, niin mitä sä tarkotit sillä, että suomalaiset kirjailijat naisistuvat? Joo, siis kirjailijat, jotka julkaisevat kirjoja, niin ne on yhä enimmäisessä määrin naisia Suomessa. Okei. Joo, tämä oli ihan kustannustoimittajan puhetta tässä. Niin mä ymmärsin, että kirjoittaminen on. Joo, mä käytän ihan väärin tämän koko ajatuksen, että ne opettajat, joilla on naisia, niin niissä tarkoitat sitä, että niitä enemmän on naisia kuin miehiä. Sitäkö tarkoitat? Niin taisi olla nykyään. Joo. Mutta joka paikassa, missä on sivistys, vois ajatella, että lukiot ja yliopistot ja tohtoreitakin valmistuu nykyään mun mielestä Suomessa enemmän naisia. Ahaa, eli tämä olisi juttu. Mä olen käsittänyt jotenkin ihan päin. Ja naiset lukee. Sehän lähtee nyt näistä ihan tuolta alaluokista lähtien. Nyt tytöt lukee enemmän kuin pojat. No se on nyt kyllä ihan totta. Mä olen tässä Facebookissa, kun olen ollut, niin siellä on hirveästi myös mieslunoilijoita. Joo. Ehkä tätä ei ole tutkittu. No ihan hyvä. On, erittäin paljon. Tämä liittyy oikeastaan tämän naismies... Mähän luen tosi paljon naisten kirjoittamaa. Niin tämä erityistää eloviimin. Ahaa, että kiva, että nyt on jotain virolaiseen, nykynaiseen ja voimakkaan ja feministiseen. Että se on nyt jotain muuta kuin ne laulujuhlien runot. Jotkut nekin on tosi kauniita, isänmuhallisia, koskettavia, voi olla. Mutta tämä just kiinnosti. Tavallaan mä jouduin sen kivastikin, joka on kuitenkin vähän tällainen arkisesti sanottu äijäkirjallisuutta siinä mielessä. Että se näkökulma on koko ajan selkeästi miesten ja aika paljon miehiä niissä kuvataankin. Ja mä jouduin kesällä hypähtämään mieskirjallisuuden maailmaan. Niin totta, maailmaa selkeästi. Joo, ja mä olin kyllä vähän päättänytkin, että mä rupean nyt lukemaan myös miesten kirjoittavia teoksia. Koska mun oma puolisto, joka on siis mies, oli vähän hämmästynyt, kun mä sanoin, että mun kirjallisuudessa välillä ei ole ollenkaan miesten kirjoittavia kirjoja. Että mä suosittelen opiskelijoille tai ehdotan jotakin. Mutta mun mielestä se on vaan tasapuolista. Koska sitten maailmankirjallisuuden kursseilla kuitenkin on lähestulkoon kaikki kirjat miesten kirjoittamia. Jos ajattelee sitä vuosisataista historiaa. No niin, eli nyt jos puhutaan vähän Mart Kivastikista, niin hän on tämmöinen meidän ikäinen, syntynyt 1963. Ja käynyt siis Tarton yliopiston. Ja suinkaan hänen kirjoittamansa kirjan Barbaruksen, Johannes Barbarus ei käynyt, hän oli Kiovan yliopiston. Tämä on oikein ihmetyttömät, että hän olisi ollut niin erilainen. Mitä hän eroaa siinä? No kun mä en oikein tiedä, kun se oli myös niin kuin, että Virohan kuului siihen aikaan vielä ennen vuotta 1920 Venäjään. Ja sitten aluksi neuvosta Venäjään, mistä se irtautui ehkä. Eli kaikki ne yliopistot oli mahdollisia. Ja hän on tietysti täytynyt osata sitten Venäjää ja ehkä Ukrainaakin, en tiedä. Meidän osasamme on aika lähellä ne kielet toisiaan. Okei, no se oli sitten joku tämmöinen. Ei siinä kai mitään erityistä sinänsä. No sitä mä ajattelin, kun sitä oli vähän korostettu tuolla. Mutta siellä on varmasti ollut iso yliopisto, jos ajattelee niin kuin Ukrainaa. No niinhän sä sanotkin. Ja mä oon nähnyt sen kuvankin tästä Tarton yliopistosta. Tarton iso, joo. Mutta Tarton kaupunki on pieni sitten verrattuna Kiomaan. Joo, että siitä yliopistosta. No joo, no hän on julkaissut siis kolme romaanin, novellia, essejä, kokoelmia ja näytelmää ja elokuvakäsinkirjoituksia. Ja romaanin Barbaris ja taivaan portaat on saanut useita palkintoja. Ja tämä taivaan portaathan on sitten myös elokuva. Niin kuin puhuttiinkin tuossa, että sä oot käynyt sen myös katsomassa. Ja tota noin. Mä tiedän, oliko se saanut niistä kirjoista? Joo, tuossa luki vaan. Ei kerrottu mitä palkintoja. Joo, mutta ylipäätänsä on saanut paljon palkintoja. Joo. Ja sitten näemme tätä Barbarusta. Me ollaan molemmat nyt luettu sen. Barbarus oli siis tämä, hänet nimitettiin, tai värvättiin voisi sanoa, no parannekin nelkyt vuonna miehitetyn Viron Neuvostoliiton Nukkahallituksen pääministeriksi. Ja silloin se Viron Isänmaanliitto lakkautettiin. Ja sitten tämä Vareksin tehtävä oli tämä, sitä nimitettiin Kansanhallitukseksi. Ja sen tehtävä oli laillistaa Viron miehitys ja liittää se Venäjään. Ja sehän oli kamala tehtävä. Joo, siis tämmöisen Nukkahallituksen pääministeriksi. Hänellä ei ollut mitään poliittista taustaa sinänsä, vaikka hänen runoissaan kyllä oli ollut sosialistisia ajatuksia. Sitä ei tässä romaanissa tuoda esiin. Mutta joo, tässä romaanissa ainakin se tuodaan sillä tavalla, että hänet houkutellaan. Kun hän oli lääkäri, hän oli ihan kuulemma hyvä lääkäri. Ja ilmeisesti hyvä ihminenkin siinä lääkärin ammatissaan, että auttoi köyhiä ja näin. Mutta sitten myös tämmöinen vähän niin kuin keikarytyyppi ja kaikesta uudesta innosta. Mutta hän halusi olla mummi ja näistä myös suuri runoilija. Ja sitä hän ei sitten oikein oikein ollut. Hänet tässä romaanissa houkutellaan. Hänen niitä runoja sitten käännetään venäjäksi ja otetaan valtavia painoksia. Ja hänestä voi tulla kuuluisa runoilija. Tartossa oli vain 300 kappaletta painettuja. Ja sitten suluissa muistaakseni lukee, että todellisuudessa vain 100 kappaletta. Ja ne oli oma kustanteita. Sitten hänelle luvattiin 100 000 kappaletta painosotetaan. Tuliko koskaan todeksi se? Mä en koskaan lukenut siitä. Mä aattelin, että olikohan toisellaan taas niitä lupauksia. Kyllä, kyllä. Ja Pärnyssä siis ollaan. Tämä oikeakin Barbaros Vares toimi siellä Pärnyssä lääkärimiesten tallinnassa. Jos mä luen nyt sellaisen oikean Johannes Barbaruksen osan hänen runoistaan. Öinen kaupunki. Tämä kuvaa vähän sitä tunnelmaa, mikä varmaan siellä on ollut silloin miehityksen sitä ennentaisin aikana. Öinen kaupunki. Kuu pilvis on kuin teloittajan piilu. Se talon harjain takaa hehkuu tultaan. Yö kalman kirkas verho joka majaa, kuin hauturi löys hautaristin multaan. Niin tornikellon lyönnit yössä kajaa. Kuu pilvis on kuin teloittajan piilu. Se kelteisillain käy kuin mielisairas. Se teillä kisaa nauraen ilvein sonin. Nyt kaikki levottomat aatteet herää. Nyt moni nousee vääryyksiään muistaa. Kas joukko nälkiintynyt kalvas musto ja esiin käy. Se patsaa tornit suistaa ja huutaa kapinaa ja kumausta. Nyt kaikki levottomat aatteet herää. Käy kaikki hylkyät nyt loukoistansa. Työmiehet, varkaat, nartut, kerjuritkin. On sana löydetty. Se kaikki nostaa. Käy joukot öistä kaupunkia pitkin. Ja riistäjilleen kostaa, kostaa, kostaa. Käy kaikki hylkyät nyt loukoistansa. Kuu pilvis on kuin teloittajan piilu. Se talon harjain takaa hehkuu tultaan. Yö kalman kirkas verhoon joka majaa. Kuin hauturi löis hautaristin multaan. Niin turni kellon lyönnit yössä kajaa. Kuu pilvis on kuin teloittajan piilu. Minusta tuossa oli aika mieletön tunnelma. En tiedä saanko minä sitä yhtään tuolta ulos, mutta minusta se ainakin kertoo siitä ajasta jotain. Päivi, sinä olet itse myös runoilija. Miten se sinua kosketti tuo runo? Tai miten sinä arvioit? Olisiko Barbaruk siellä kuitenkin ollut mahdollisuuksia suuritsi runoilijaksi? Kyllä ainakin tällainen koskettava. Onhan tässä sellaista kantaa ottavaa. Tässä sanotaan, että on sana löydetty. Hän sanoi, että ennen kuin hän suostui tämän Nukkahallituksen pääministeriöksi, kun se ensiksi oli sitä tietysti vastaan, niin hän sanoi, että hänen asensa on tämä runo, johon hän haluaa taistella sillä, että hän ei millään politiikalla. Ja eihän hän varmaan mitään politiikan tehtävää siinä paljon pystynyt edes tekemään. Minua jäi hirveästi kaivelemaan se Heiti Talvit, joka oli tässä runoilija. Oliko se ekspressionistinen runoilija, johon kuvattiin? Nämä ovat vähän kuin kilpailijoita tuossa. Se on Barbaruksen ystävän poika, nuorempi jo. Ja tämmöinen röyhkeä, joka tulee heille silloin, kun Barbarus samoin kuin Mart Kivastik valitaan kaupungin runoilijaksi sen vuoden. Molemmat on valittu. Barbarus on valittu silloin ja Mart Kivastik on nyt. Oliko se tämän vuoden? Niin, viime vuonna. Niin, kun nyt on 24. Sitten ajattelin silloin, kun kirjoitin arvion Mart Kivastikin Barbaruksesta sinne elolehteen, niin ajattelin, että oliko siinä vähän sellaista itseironiaakin, että oli jo aika Barbaruksen siinä pienessä päänryhmässä saada tämä titteli. Ja sitten toisaalta myös Mart Kivastik ehkä sitten kans musta ironisoi silloin kesällä, kun me tavattiin ja oli semmoinen kirjailijatapaaminen siellä Tartossa, niin myös vähän itseironisesti siihen suhtautui, että kuusikymppinen mies joo ja ei Tartto nyt niin kauhean iso kaupunki ole, että kuinka paljon siellä nyt on kirjailijoita, että ehkä oli hänen aikansa. Mutta mä ymmärsin, että se tuollaisesta kaupungin kirjailijuudesta on myös haittaa, että ei ole aikaa keskittyä siihen kirjoittamiseen vaan täytyy olla koko ajan esillä. Ja kun sä puhuit juuri näistä suomennuksista, että nämä on uusia juttuja sitten Suomessa, että vaikka Kivastikin on laaja tuotanto, niin vaan nämä kaksi romaania on suomennettu. Niin ja sitten oliko se joku novelli vai mikä se olisi? Voi olla joku ajerpi yksin. Että ei ole vielä paljon ehditty sitä tekemään. No sitten puhuttiin sitten Taivaan portaat. Joo, no se oli se, mihin mä tutustuin nyt ensin. Ensin siihen elokuvaan, koska Kivastik on myös elokuvakäsikirjasta ja elokuvaohjaaja. Eli hän oli iso tekijä näissä molemmissa sekä tässä romaanissa. Ja se oli ehkä hyvä niin päin, että mä näin sen elokuvan ensin ja sitten luin sen kotona, ton romaanin. Se voi olla joskus ihan mielenkiintoista tehdä niinkin päin, että näkee elokuvan. Ja jos nyt vielä mennään tuohon parparuksiin, niin siinähän kävi tosi aika ikävä oli se loppu. Että se ei ollut mikään kovin kaunis, että jokainen voi lukea sen kirjan. Ja täytyy sanoa, että minä, joka en jaksa tällaisia romaneita hirveästi lukea, että mä luen hirveästi. Runkoja varmaan. Joo ja kyllä jotain lyhytä, että se on aika sellainen erikoinen maku, että ne mitä kaikki muut lukevat ja tämä pitää lukea, niin mä en ollenkaan jaksa lukea. Ja toi Onnepallu on varmasti jo tosi suosittu, niin mulla se ei ehkä ihan ole vanha. Niin ja se vaatii sitten semmoista vähän niin kuin, mutta ehkä mun mielestä myös vähän runollista mieltä. Joo se voi olla siksi, että mä en varmaan tykännyt. Ja varmasti hän on kyllä ihan tosi etevä kirjailija tälleen, mutta mä en mä tiedä mikä siinä on. Se ei sillä lailla mennyt, mutta musta tämä oli paljon selkeämpää, tämä kivastikin seksiä. Mutta se asia on hyvin, mihinkään mun miehinen tyyli uppoo minuun sitten. Joo ja kyllä minunkin sitten nimenomaan se huumori, että kun olin lukenut sen Taivaanportaat ensin, niin sitten ehkä osasin lukea sitä Barbarustakin myös semmoisen vähän mustan huumorin. Että kyllähän siitä nyt tehdään vähän semmoinen koominen hahmo tuosta Barbaruksesta. Toki se on tämmöinen niin kuin, että justiin, että hänellä on ensimmäinen puhelin Pärnossa, mutta kenellään mulla ei ole ketään, kelle soittaa esimerkiksi. Tai siirretuskoneen, johon sitten tämä ystävä Semper, joka on kanssa todellinen henkilö ollut, niin myös suhtautuu vähän kauhulla, että just semmoista koomisuutta. Mutta toihan nyt tulee sitten taas tuohon lähemmäs meidän historiaan, toi Taivaanportaat. Että nimenomaan siinä kuvataan sitä 70-luvun alun lasten elämää tai 70-luvun elämää. Sitten se kuitenkin oli erilaista, vaikka esimerkiksi siinä meidän Kirjaliatapaamisessa, niin kuin monet suomalaiset sanoivat, se oli ihan samanlaista se meidän 70-luvun elämä kuin siellä Tartossa, Virossa. Ei se kuitenkaan nyt ihan ollut, koska tässä on se musiikki, oli siinä elokuvassa myös hyvin tärkeä. Mähän olen molautunut musiikkiluokilla. Minä varsinkin olen elänyt ihan semmoisessa klassisen musiikin umpiossa, niin mullehan ne ei sinänsä ole. Usein mä tunnistan ne sävelmät, mutta mä en yhtään koskaan tiedä, että kenen tämä on. Mutta tässäkin ehkä se just tämä tämmöinen miehinen, miesrokkarit. Mutta myös se, että koska niitä länsimaisia leviä ei saanut pitää edes hallussa, mutta sitten tässä tällä päähenkilöllä on semmoinen isompi serkku, joka on tämmöinen vähän diilari, vähän rokuhenkilö ja tämmöistä. Ja kaikki ne leviät lahkeet ja semmoinen vähän salassapito ja kaikki tämmöinen. Sekin on sellainen koomisessa valossa kuvattu. Nyt mä myös kiinnitin huomiota siihen, kun siinä puhuttiin ne leviät lahkeet, niin mulle tuli rokut mieleen. Tämä on ollut lahkelainen. Mutta mikä tämä siis oli, eihän tämän pojan, joka saa sieltä sairaalta ystävältään lahjaksi sen Led Zeppelinin levyn, niin onko se Georgia vai George, kun se oli, niin oliko se ihan se hänen serkku ollut vai oliko se? Ei, se serkku oli eri asia. Tämä sama-aikaluokka on vähän vanhempi se serkku, mutta tässä on tämmöinen ehkä sitten vanhempien ikäinen mies ainakin. Että on semmoinen naapurin setä, josta tulee sitten ystävä. Ja sitten kun siinä on ne aikatasot, siinä on se lapsuuden aikataso ja sitten se on tämmöinen tosiaan ehkä Martin Kivastikin ikäinen keskikäinen mies, joka on kyllästynyt siihen insinöörihommaansa jossakin firmassa. Ja se alkaa tehdä niitä aikamatkoja sinne lapsuuteen. Niin joo, sitten kun tämä Georgio odottaa sitä Sainswebin teleskoopin valmistumista. Mä en ymmärrä yhtä sen pöläystä, mä katsoin tuota. Mä olin eri mieltä, että Kivastik sanoi silloin kesällä, että tässä oli hyvä tarina. Niin mun mielestä tässä ei nyt sinänsä ollut hyvää tarinaa. Mutta se teleskoopin juttu ei nyt ollut siinä itselle ainakaan se juttu, vaan nimenomaan ehkä se. Me puhuttiinkin silloin jonkun kurssilaisen kanssa, että tavallaan semmoinen ulkopuolisuuden teema on tässä musta koskettava. Ja se jää vähän ulkopuoliseksi koko sen elämän ajan, mun mielestä tämä päähenkilö tässä. Ja sitten se myös, että Barbaruksessa se vaimo näytetään aika mun mielestä yksipuolisena henkilönä, joka ei mene ihan yksin sen mukaan, mitä mä nyt vähän olen saanut tietää, että mikä on oikea Barbaruksen vaimo. Samoin tässä taivaan portaan sen uun vaimo on tämmöinen opettaja ja koti on siistiä. Ruokaa laittaa nainen ja se saa olla ikään kuin se mies siinä. Niissä puhunelmoina tai haaveilla siitä. Tämä on kirjoitettu miesnäkökulmasta. Joo. Ja se on siinä tullut siihen huomioon. Joo ja sitten niin kuin toi matkivasti sanokin silloin kesällä itse, että on saanut just feministin kriitikoita, että tässä tämmöinen keskikäinen mies haikailee. Nuoruutta, että pääsisi tekemään niitä aikamatkoja sinne menneisyyteen. Mutta sen avulla, sen Georgan avullahan se uusi pääsi sinne valkolähteelle. Oliko se näin? Niin, no se jää jotenkin vähän semmoiseksi mystiseksi se loppuu. Mutta mun mielestä tärkein asia on jotenkin sen lapsuuden kuvaus. Siinä on kyllä semmoista tosi aitoa kuvausta ja sitä epävarmuutta ja tavallaan sen lapsen kasvua. Mutta myös niissä olosuhteissa, joissa voi tulla pidätetyksi siitä, että on niinku just joku vaikka Led Zeppelin levy huokausissa. Okei. Mä oon tosi vähän tutustunut tähän päivän purkapinkkeen. Mutta ehdottomasti siihen kannattaa musta tutustua. Koska ylipäätään miettinyt sitä, että me suomalaiset tosi vähän tiedetään virosta ja sen historiasta, tai niistä ihmisistä tai niistä eri paikoista. Ja tavallaan se edelleenkin, nytkin puhutaan siitä venäläisten ja virolaisten rinnakkaista, venäjän kielisten ja viron kielisten rinnakkaista. Ja losta se ei aina ole muutkaan. Mutta sekin tulee tosta aivan portaalta, että miten sitä yhteyttä ei juuri ollut niihin venäjän kielisiin lapsiin ja niillä virolaisilla. Okei, no tämä on aika kiva. Kun luin tästä kirjasta, niin tämä oli jonkun kirjoitus siitä, mitä tämä sisältää. Niin tässä oli vaan tämä, joka jäi kiinnostamaan. Että tämä keurke uskoo ennen kuolemansa salaisuutensa kulkea ajassa taaksepäin tälle kuulle. Että se on siinä yksi tärkeä asia. Ja sitten sen jälkeen se romaani etenee kahdessa tasossa tässä ajassa ja 70-luvulla. Ja sitten sitä on kiitetty sitä romaania siitä, että siinä ei ole jälkiviisautta. Tämä oli jotenkin, minä vasta aloitin sen. Joo. Mutta tuota ajattelin ihan minun opiskelijoillekin myös. Että jos haluaa päästä sinne, kun joitakin kiinnostaa myös se ehkä vanhempien tai isovanhempien nuoruus. No ei ehkä, vanhempien nuoruuskin voi kiinnostaa. Niin kuitenkin siellä on niitä samoja elementtejä. Ei Suomessakaan 70-luvulla nyt kovin sellaista vaurasta yleisesti. Tämä elämä on aika yksinkertaista myös verrattuna tähän. Kyllä, mutta ihmiset tapasivat toisiaan eri tavalla kuin nykyään ja mentiin diskoihin. Ja mentiin naapuriin. Ja oli mentävä, koska oli kiinteä puhelin, joka tuli. Minäkin tulin vuonna 1975. Puhelin ensimmäinen. Joo, tässäkin on se, että tullaan soittamaan naapurista. Minusta oli niin kivastikin kirjassakin siinä Vaparuksessa, kun ne ihmettelivät sitä puhelinta. Ja sitten kun se soi, niin siihen ei menty heti, että kuka siellä nyt voi soittaa meille. Se oli jotenkin aika jännää. Siinä oli paljon tällaisia kohtauksia. Ja siitähän tulee myös semmoinen motiivi, koska kun se aina soi, niin sitten siellä onkin joku neuvostoliittolainen. Joo, ja sitten se olikin... Ei mitään hyviä uutisia. Ei mitään hyviä uutisia, vaan kun lähtevät sinne julon. Joo, ja sitten piti sanoa, että tuossa on kivasti tehnyt 2014 mun mielestä näytelmän. Se oli vares-niminen, mutta eihän sitäkään suomalainen yleensä sitten taas tiedä. Miten nämä vares? Muistatko, meillähän on semmoinen sarjakin. Niin on, joo. En olisi yhtään tiennyt, kun pyydettiin, että voitko lukea viikossa tämän romaanin ja kirjoittaa siitä elolehteen. Olet kyllä hyvin kirjoittanut. Siitä olisi, mutta se oli tosi hauskaa, koska kun olet ollut sen tehtävän, niin sitä aina lukee tarkemmin. Tarkemmin. Joo, ja miettii tarkemmin ja yrittää ymmärtämään. Ja pyrkii saamaan niitä käsityksiä, koska muutenhan ei voi kirjoittaa. Ja sitten Johannes Semper, niin minä rupesin sitä Semperiä, kun se on ruotsin ruokasarja. Se on ruotsalaista alkuperää. Mutta ei näillä sanoilla varmaan mitään muuta oikeastaan, että jos ei Semper ole itse jotenkin ruotsin sukuna. Ulkovirolainen. Nämä tosiaan kuuluvat tuohon samaan seuraan. Onko se siuri? Nämä sanat eivät välttämättä kerro meille mitään, mutta se Douglas kuului siihen. Nyt minä kuulun siihen Douglas-seuraan. Douglas-seuraan, joka järjestää näitä. Hän oli myös kirjailija ja kirjallisuuden tutkija. Ja sitten hän oli siinä mukana niissä laulujuhlahammissakin se Douglas Mustaksena. Niin kuin aloittamassa. Joo, varmaan.